Lehdistötiedotteet
8.4.2013 Lehdistötiedote: Tomi Korpisaari jatkaa K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtajana
K-kauppiaiden johdossa, K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtajana jatkaa toista toimikauttaan diplomikauppias Tomi Korpisaari. Hänet valittiin jatkokaudelle K-kauppiasliiton vuosikokouksessa 6.4.2013 Helsingissä. Liiton varapuheenjohtajana jatkaa kauppias Markus Ranne Helsingistä.
”K-kauppiaat ovat olleet Suomessa merkittäviä työllistäjiä jo 100 vuoden ajan. Tällä hetkellä K-kauppiasyrittäjät työllistävät noin 20 000 henkilöä monenlaisissa työtehtävissä. Näistä työtehtävistä osa on sellaisia, joihin monet kehitysvammaiset soveltuvat hyvin. Siksi tuntui hyvältä ajatukselta lähteä mukaan tähän yhteistyöhankkeeseen Kehitysvammaliiton kanssa”, K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja Tomi Korpisaari kertoo. ”Tämä hanke edustaa juuri sellaista yhteiskuntavastuuta, konkreettisia arjen tekoja, joissa K-kauppiaat ovat olleet ja haluavat olla mukana tulevaisuudessakin”, Korpisaari lisää.
3.11.2012 Lehdistötiedote: K-kesäduunikampanjan 2012 voittajat palkittiin K-Team Päivillä Turussa
Anni Nurminen on Vuoden K-kesätyöntekijä ja K-citymarket Loimaan kauppiaspari Mari ja Jyrki Koenkytö Vuoden K-kesätyönantaja. K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja, diplomikauppias Tomi Korpisaari palkitsi K-kesäduunikampanjan 2012 voittajat 3.11.2012 K-Team Päivillä Turussa.
K-kauppiasliitto palkitsi yhdessä Perheyritysten liiton kanssa helsinkiläisen, perheomistuksessa olevan dokumenttituotantoyhtiö Franck Media Oy:n Hyvän työn palkinnolla Suomalaisen Työn Liiton 100-vuotisjuhlassa Helsingissä tänään 24.9.2012.
21.9.2012 Lehdistötiedote: Jaana Hertsberg K-kauppiasliiton toimitusjohtajaksi
K-kauppiasliitto ry:n hallitus on nimittänyt liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Jaana Hertsbergin 1.10.2012 alkaen.
20.9.2012 Lehdistötiedote: Kilpailulain muutosehdotus ei ota huomioon K-ryhmän rakennetta
K-kauppiasliiton puheenjohtaja, diplomikauppias Tomi Korpisaari sanoo, että osana terveen kilpailun edistämisohjelmaa julkistettu kilpailulain muutosesitys pohjautuu virheelliseen kuvaan K-ruokakauppiaiden ja K-ryhmän toimintamallista. Korpisaaren mukaan ehdotuksessa ei oteta huomioon sitä pääasiaa, että K-ryhmän ostotoiminta ei ole keskitettyä hankintaa kuten pääkilpailijalla, vaan K-ryhmässä ostoja tekevät paikallisesti yli 900 itsenäisenä yrittäjänä toimivaa K-ruokakauppiasta ja Ruokakesko.
”Toivoisin, että hyvinvointisektorille syntyisi lisää yrittäjyyttä. Yksityisen sektorin monopoli on huono ratkaisu, julkisen sektorin monopoli riittämätön – eli tarvitaan kumppanuutta. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut pitää tuottaa. Ei ole olennaista, kuka palvelut tuottaa – kunhan ne ovat laadukkaita ja luomme ja levitämme parhaita käytäntöjä. Ja tässä me tarvitsemme yrittäjyyttä.” Näin totesi pääministeri Jyrki Katainen tuodessaan videoidun valtiovallan tervehdyksen noin kolmelle sadalle Tampere-taloon Yrittäjän päivän pääjuhlaan 5.9.2012 kokoontuneelle juhlavieraalle.
16.7.2012 Lehdistötiedote: Valtakunnallinen toimintamalli lähiruokamarkkinoita vauhdittamaan
K-kauppiasliiton varapuheenjohtaja, kauppias Markus Ranne uskoo, että valtakunnallisen toimintamallin saaminen lähiruokakauppaan toisi entistä useamman suomalaisen ruokapöytään nykyistä monipuolisemman valikoiman lähellä tuotettua, tuoretta suomalaista ruokaa. Ranteen ehdottamassa mallissa lähiruokatuottajat ilmoittautuisivat jollekin valtakunnalliselle toimijalle, josta K-kauppiaat ja muut lähiruokatuotteita ostavat tahot saisivat keskitetysti tietoa lähiruokatuottajista.
24.3.2012 Lehdistötiedote: Sääntelyn vaikutus kaupan kilpailuun jäänyt liian vähälle huomiolle
”Kaikki K-ryhmän 900 ruokakauppaa ovat kauppiasvetoisia ja kilpailevat keskenään, ja usein K-kauppiaiden välinen kilpailu on kaikkein kovinta ”, totesi Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki K-kauppiasliiton 100-vuotisjuhlaseminaarissa tänään lauantaina 24.3. Finlandia-talolla.
24.3.2012 Lehdistötiedote: K-kauppiaat tukemaan kehitysvammaisten työllistymistä
”K-kauppiaat ovat koko 100-vuotisen historiansa ajan olleet keskeisiä vastuunkantajia omassa yhteisössään. Siksi liiton juhlavuoden keräysvarojen lahjoittaminen kehitysvammaisten työllistämiseen K-kaupoissa oli meille kauppiaille luonteva valinta”, K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja Tomi Korpisaari kertoo.








