K-Kauppiasliitto
Muuta tekstin kokoa
Pienennä tekstin kokoaNormaali tekstikokoSuurenna tekstin kokoa
Tulosta sivu
Tulosta sivu

Näin K-Team syntyi

Otteita K-Teamin historiasta 1955 - 2005

Teksti perustuu Tiina Toivakan kokoamaan K-Teamin historiikkiin 1955 - 2005.

K-kauppiasliiton edeltäjän, vuonna 1912 perustetun Suomen Vähittäiskauppiasliiton (SVL) tehtävänä oli alusta pitäen itsenäisten kauppiaiden edunvalvonnan ohella yhteenkuuluvuuden tunteen ja ammattitaidon lisääminen. Jäsenmäärän kasvaessa tuli tarpeelliseksi perustaa liiton organisaatioon erikoisalojen jaostoja ja samalla syntyi myös tarve kehittää myyjäkunnan ammattitaitoa ja sitä kautta nostaa myyntityön arvostusta. Historiikin kansi

Nuorisojaoston ensimmäinen virallinen tilaisuus pidettiin Vähittäiskauppiasopistolla (nykyinen K-instituutti) 13.10.1955, ja siihen osallistui joukko vähittäiskauppiaskurssin suorittaneita oppilaita sekä SVL:n toimihenkilöitä. Silloin hahmoteltiin jaoston toimintalinjat ja asetettiin sille tavoitteet. Tärkeimmäksi toiminnaksi nimettiin erilaisten koulutustilaisuuksien järjestäminen eri puolilla maata tai Vähittäiskauppiasopistolla.

Jaoston toiminta lähti vilkkaasti käyntiin, ja myös alueellinen toiminta piireissä käynnistyi nopeasti. Vuonna 59 toiminnassa oli mukana jo 10 000 nuorta, ja Mestarimyyjäkoulutusta edeltäneen Myyjäkoulun lisäksi järjestettiin muun muassa lomakursseja ja erilaisia opinto- ja virkistysmatkoja.

Mestarimyyjäkoulutus syntyy

Vähitellen syntyi tarve kehittää laajamuotoisempi, suuret massat tavoittava koulutusmuoto, johon myyjien olisi helppo ottaa osaa. Koulutuksen tavoitteeksi asetettiin myyjien mielenkiinnon lisääminen omaa ammattiaan kohtaan sekä tavarantuntemuksen ja asiakaspalvelutaitojen lisääminen.

Ensimmäinen Ammattitietokilpailu järjestettiin vuonna 1960, jolloin sarjoja oli kolme: siirtomaatavara-, tekstiili- ja rauta- ja maatalousala. Jo ensimmäisenä vuonna voittajat ratkottiin näyttävissä lavafinaaleissa ja he pääsivät palkintomatkalle ulkomaille.

Ensimmäisestä kerrasta lähtien Ammattitietokilpailuun osallistuttiin innokkaasti. Vuonna 1972 kilpailua uudistettiin ja nimeksi vaihdettiin Mestarimyyjäkoulutus. Uutta oli kilpailun jakaminen viisivaiheiseksi, ja käyttöön otettiin muun muassa valtakunnalliset välierät.

Jaoston pitkäaikaisena toiminnanjohtaja Onni R. Jaakkola teki Nuorisojaoston alkuaikoina suuren työn toiminnan alkuun saattamisessa ja sen vakiinnuttamisessa. Vuonna 73 uudeksi toiminnanjohtajaksi nimitettiin Kimmo Kallio, jonka aikana Mestarimyyjäkoulutuksen sisältöä muokattiin sisällöllisesti enemmän koulutukselliseen suuntaan. Vuonna 76 uudistusta jatkettiin siten, että aikaisemman viiden sijasta finaaleihin selviytyi kustakin sarjasta kolme parasta.

Risteilyjä ja koulutuksen uudistamista

Jo 60-luvulla K-Teamiläiset olivat risteilleet yhdessä, mutta 70-luvulla risteilyjen suosio kasvoi entisestään. Osallistujamäärät nousivat pariin tuhanteen, ja kaupan väen lisäksi mukaan tulivat myös tavarantoimittajat. Megatähtiä ei iltashow’ssa vielä nähty, mutta ohjelmaa laivalla riitti yömyöhään.

Vuonna 1978 Nuorisojaoston nimi muuttui Nuorkillaksi ja samana vuonna uudistettiin jälleen kerran myös Mestarimyyjäkoulutusta. Aikaisempia alku- ja aluekilpailuja vastasivat nyt etäopiskelujakson opintokirje ja tentti, ja kurssijaksot painottuivat entistä enemmän MM-kirjaan. Vuonna 1978 MM-koulutukseen liitettiin mukaan myös ruotsinkielinen koulutus.

1980-luku oli K-Teamille intensiivisen toiminnan aikaa. Vuonna 1984 toiminnanjohtajaksi valittu Ilkka Leino kiersi aktiivisesti piireissä innostamassa toimikuntalaisia mukaan nuorkiltatyöhön, ja vapaaehtoisia työntekijöitä löytyikin sekä paikallisten että valtakunnallisten tapahtumien järjestämiseen.

70-luvun loppupuolella hiipunut risteilyperinne herätettiin 80-luvulla henkiin uudelleen, ja vuonna 1986 vuokrattiin silloin täysin uusittu Sally Albatross pelkästään K-väen käyttöön. Siitä pitäen kevätristeilyt ovat olleet suosittuja tapahtumia, joissa esiintyjinä on ollut huippuluokan tähtiä ja joihin myös tavarantoimittajat ovat omalla panoksellaan osallistuneet.

MM-koulutuksen aikataulua muutettiin vuonna 1984 siten, että koulutus käynnistyi jo edellisvuoden loka-marraskuussa. Uutta oli myös se, että opintokirjeestä saadut pisteet vaikuttivat osaltaan kurssijaksolle pääsyyn. Sisällöllisesti suurin muutos oli se, että kunkin linjan oppikirjat ilmestyivät kahtena erillisenä kirjana. Vuonna 1986 finaalien rakennetta muutettiin siten, että kaikki finaalit pidettiin jo lauantaina.

Nuorkillasta K-Teamiksi

Vuonna 1991 Nuorkilta päätti ottaa K-Team –nimen käyttöön virallisena kokous- ja tapahtumanimenä. Nuorkilta säilytettiin toistaiseksi  järjestönimenä. MM-koulutuksen aloitus muutettiin nyt tammikuulle, mikä palveli paremmin kauppojen ja teollisuuden aikatauluja. Rytmin muutos merkitsi myös kesäpäivien loppumista. K-Team Päivät ja siten myös finaalit siirrettiin pyhäinpäiväviikonloppuun marraskuun alkuun.

1990-luvun alkupuolella K-Teamin vauhti oli kova ja tapahtumat keräsivät yhä enemmän osallistujia. K-Team-päiviä rakennettiin 90-luvulla usein jonkin tietyn teeman ympärille, ja myös teollisuuden panostukset tapahtumiin kasvoivat vuosi vuodelta. Suosittuja K-Team Risteilyjä jatkettiin parin vuoden (90-92) tauon jälkeen koko 90-luvun ajan.

K-kauppiasliiton organisaatiouudistuksen myötä Nuorkilta erillisenä jaostona lakkautettiin, ja toiminta siirrettiin osaksi toimialayhdistysten ja ketjujen toimintaa. Jokaiseen toimialayhdistykseen perustettiin oma K-Team –johtokunta. Nuorkilta virallisena nimenä poistettiin ja toimintaa jatkettiin K-Team –nimellä.

Vuonna 1996 Mestarimyyjäyksilökilpailu sai rinnalleen joukkuekilpailut, joista tuli nopeasti hyvin suosittuja.

Alueellisia urheilu-, kulttuuri- ja koulutustapahtumia järjestettiin tuttuun tapaan myös 90-luvulla, ja niiden rinnalla järjestettiin useampana vuonna K-Teamin Talvipäiviä Loma-Kouherossa, ja vuonna 1998 pidettiin K-Teamin Sporttipäivät Vierumäen Urheiluopistolla.

Vuonna 1999 käynnistyi K-kauppojen oma KQ-laatuohjelma, jonka läpiviennissä K-Teamilla oli tärkeä rooli. K-Team sai myös oman ympäristötyöryhmänsä, johon kuului kultakin toimialalta kaksi edustajaa ja erillinen puheenjohtaja. Ryhmän tehtävänä oli K-ympäristökauppahankkeen läpivienti kaikilla tavara-aloilla.

Uusi vuosituhat alkoi K-Teamissa ketju-uudistuksen ja isojen massatapahtumien merkeissä. Vuodesta 2001 alkaen K-Teamin valtakunnallista ja alueellista toimintaa on ohjannut vahvasti K-ryhmän arvot ja strategia, mikä näkyy toiminnassa ja sen suunnittelussa. K-Teamin koulutusohjelmaan on mm kuulunut massiiviset valmennuskiertueet Innostu Asiakkaasta! (2002), Hyvä ei riitä - Huiput toimivat toisin! (2003) ja Porukassa on Poweria! (2004). Ketjuuntumisen myötä K-Team on myös saanut tärkeän roolin koko K-ryhmän yhteisenä hengen luojana ja yli ketjurajojen ulottuvan yhteenkuuluvuuden edistäjänä.

K-Team slogan



Kirjaudu jäsensivuille
Käyttäjätunnus Salasana
Poutapilvi web design Oy