fbpx
Siirry sisältöön

K-ryhmään työllistynyt yli 2 000 nuorta nuorisotakuun avulla

K-duunia nuorisotakuun avulla on saanut jo yli 2 000 nuorta eri puolilla Suomea. K-kauppiasliiton ja Keskon yhteistyö nuorten työllistämiseksi K-ryhmään jatkuu myös vuonna 2015.

K-ryhmä osallistuu aktiivisesti nuorten työllistämiseen tavoitteenaan palkata nuorisotakuun kohderyhmään kuuluvia nuoria K-kauppoihin ja Keskoon. Elokuussa 2013 käynnistetyn ”Nuorisotakuu K-ryhmässä” -ohjelman tavoitteena oli työllistää K-ryhmään vähintään 1 000 nuorisotakuun kohderyhmään kuuluvaa nuorta vuoden 2014 loppuun mennessä.

Tavoite saavutettiin ja ylitettiin reilusti yli puoli vuotta etuajassa: elokuun 2013 ja joulukuun 2014 välisenä aikana yli 1 787 nuorta on saanut paikan K-kaupoista ja Keskosta eri puolilla Suomea. Kaikkiaan K-ryhmään palkattiin samana ajanjaksona noin 12 000 alle 30-vuotiasta nuorta.  

Huhtikuun 2015 loppuun mennessä K-duunia nuorisotakuulla on saanut 2 045 nuorta eri puolilla Suomea. Kaikkiaan K-ryhmään palkattiin elokuun 2013 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana lähes 13 500 nuorta. 

Onnistumiseen on vaikuttanut merkittävästi se, että K-ryhmään palkattiin projektikoordinaattori, joka toimii yhteyshenkilönä K-kauppiaiden, Keskon ja TE-toimiston välillä.

Työllistämisen lisäksi ohjelmasta on syntynyt paljon muutakin hyvää, mm. eri ministeriöiden ja työvoimaviranomaisten kanssa on rakennettu toimiva yhteistyöverkosto, mikä helpottaa ja nopeuttaa käytännön työtä.

 

K-ryhmässä on noin 45 000 työntekijää kahdeksassa maassa. Kesko ja K-kauppiaat työllistävät Suomessa noin 30 000 henkilöä, joista K-kauppiasyrittäjien palveluksessa on yli 20 000 henkilöä. Kesällä 2015 K-ryhmä työllistää noin 5 000 nuorta kesätyöntekijää.

Vuoden 2013 alussa voimaan tullut nuorisotakuu tarjoaa kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä. Lue lisää hallitusohjelman nuorisotakuusta täältä.

 

Ajankohtaiset nostot

Kaupunkilaisessa kyläkaupassa ihmiset saavat loistaa – Jyväskyläläinen Kymppi on Suomen paras K-Market

Vuoden 2023 Suomen parhaaksi K-Marketiksi on valittu Antti Juntusen ja Johanna Harjun luotsaama K-Market Kymppi. Kauppa palkittiin tänä keväänä myös Keski-Suomen parhaana K-Marketina, ja kauppiaat vuoden kauppias – kauppiaiden valinta -palkinnolla.

Lue lisää

Pauli Jaakola valittiin K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtajaksi

Diplomikauppias Pauli Jaakola Helsingistä valittiin K-kauppiasliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi liiton vuosikokouksessa maaliskuun lopussa. Varapuheenjohtajana jatkaa diplomikauppias Taina Källi Järvenpäästä.

Lue lisää

Tunnelmia vuosikokousviikonlopulta

K-kauppiasliiton ja toimialayhdistysten vuosikokoukset pidettiin Helsingissä Marina Congress Centerissä lauantaina 23.3.2024. Päivässä oli mukana yli 350 osallistujaa. Viikonloppu alkoi perjantaina uusien kauppiaiden tilaisuudella ja jatkui kauppiaiden vapaamuotoisella illallistapaamisella. Hyppää mukaan vuosikokouspäivän tunnelmiin koostevideon ja kuvien kautta.

Lue lisää