Jenni ja Jesse Laaksonen Korpilahden K-Marketin kauppiaiksi

Jaa

Jenni ja Jesse Laaksonen aloittavat K-Marketin kauppiaina Korpilahdella lokakuun alussa.

Jenni ja Jesse kertovat, että odottavat jännityksellä Korpilahdelle muuttoa. ”Paikka ei ole meille ennestään tuttu mutta sen sijainti on keskeinen ja ihastuimme käydessämme Korpilahden miljööseen!”

Laaksoset kertovat, että nykyisen kaupan palvelut ja valikoimat pysyvät ennallaan ja niitä säädellään asiakkaiden toiveiden mukaan. ”Uusi korvaava kauppa tehdään kokonaan asiakkaidemme näköiseksi. Pääsemme itse mukaan suunnittelemaan sitä, ja meillä onkin ollut haaveena päästä rakentamaan ja suunnittelemaan täysin uutta kauppaa”,  Jenni ja Jesse iloitsevat.

Uuden K-Marketin pohjatyöt ovat alkaneet ja se avautuu alkutalvesta.

”Teemme uudesta kaupastamme asiakkaidemme mukaisen ja siihen pyydämme heiltä toiveita sekä ideoita. Panostamme siihen, että asiakkaamme löytävät kaiken tarpeellisen arkeen ja juhlaan saman katon alta. Lisäksi julistamme etsintäkuulutuksen lähituottajille, haluamme valikoimaamme mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja ja paikallisia tuotteita.”

Jenni ja Jesse Laaksonen ovat toimineet Hankasalmella K-Marketin kauppiaina liki kolme vuotta. Jenni on työskennellyt kaupassa lähes koko työuransa ja Jesse on ollut aikaisemmin lihatuotannossa. Laaksosten perheeseen kuuluvat 7- ja 8-vuotiaat tyttäret sekä koiravanhus ja kani. ”Vapaa-aika kuluu perheen kanssa yhdessä touhutessa”, Jenni kertoo.