Jeremias Juopperi täyttää K-kauppiaan saappaat K-Market Petsamontiellä Ivalossa

Jaa

Jeremias Juopperi on uusi K-kauppias ja otti ensimmäiseksi kauppapaikakseen K-Market Peetsamontien. Alueen kovasta kilpailutilanteesta huolimatta Juopperi aloittaa kauppiastaipaleen vahvalla innolla ja uskoo kauppansa kehittämismahdollisuuksiin.

– Isä on ollut ruokakauppias ja itsekin olen 10 vuotiaasta asti työskennellyt kaupan alalla. Tavallaan kauppiasura on ollut lapsesta asti haaveena. Paikkakuntana Ivaloa ja Petsamontien K-Marketia pidän hyvänä ensimmäisenä kauppapaikkana. Kauppa on sopivan pieni aloittavalle kauppiaalle. Kyseisessä paikassa on paljon mahdollisuuksia ja kehitettävää, kertoo Juopperi.

– Lappi on komeaa seutua ja mieluiten täällä myös asun. Ivalossa kävin aikanaan armeijan, jatkaa Juopperi.

– K-Market Petsamontie on kauppana pieni alueen muihin kauppoihin verrattuna, mutta pidän tätä kilpailuetuna. Pientä kokoa on pystyttävä hyödyntämään ja kaupasta rakentamaan ketterä nopean asioinnin ostospaikka. Visioni on, että täältä asiakas saa nopeasti kaiken tarvitsemansa kilpailukykyiseen hintaan, sanoo Juopperi.

Jeremias Juopperi aloitti kauppiasuransa noin 10-vuotiaana ananaspurkkien järjestelystä isänsä K-Marketissa Piippolassa ja työskenteli myöhemmin isänsä leivissä K-ruokakaupoissa Kalajoella sekä Posiolla. Juopperi on työskennellyt myös Kuusamon K-Marketissa ja Rovaniemellä K-Supermarket Eteläkeskuksessa eri osastojen vastaavana henkilönä. Niin ikään Juopperi on työskennellyt Sinetän K-Marketissa ja Rovaniemen keskustassa K-Supermarket Rinteenkulmassa.