”K-Supermarket Eväskontissa kauppiaana aloittaminen tuntuu mukavan nostalgiselta, sillä suoritin kauppiasvalmennuksen kaupassa. Tämä on eräällä tavalla ”paluu juurille”, mutta silti iso muutos astua nyt kauppiaan näkökulmasta Eväskonttiin työskentelemään”, Markus kertoilee tunnelmistaan. ”Hyvin positiivisin mielin otan tämän uuden haasteen vastaan.”
Eväskontin nykyiset kauppiaat Marko ja Anu Kosunen jättävät kaupan Markukselle hyvillä mielin. ”Markus on meidän oma ”kasvatti” ja Eväskontti saa hänestä parhaan mahdollisen kauppiaan kaikin puolin. Jäämme kiinteistön omistajiksi, tosin lupasin vaimolle etten pyöri liiaksi Markuksen jaloissa vaan annan hänelle työrauhan tehdä Eväskontista oman näköisensä kauppa. Kuluneiden 19 yrittäjävuoden jälkeen haluamme antaa enemmän aikaa nyt perheelle, ikääntyville vanhemmille ja muille läheisille. Haluamme kiittää näistä vuosista uskollisia asiakkaitamme sekä hyvää henkilökuntaa Orimattilassa, Imatralla ja täällä Joensuussa. Tämä on ollut vaiherikas koko perheen matka”, kertoo Marko.
Markus kertoo, että hän kunnioittaa K-Supermarket Eväskontin pitkää historiaa K-ruokakauppana. ”Ehdottomasti K-Supermarketin vahvuutena on laaja, monipuolinen valikoima sekä asiakaslähtöisyys. Pystymme toiveiden mukaan ottamaan valikoimaamme myös lähialueiden ja paikallisten tuottajien tuotteita, sekä kauempiakin erikoisuuksia, jos niille on kysyntää”, uusi kauppias linjaa. ”Yleisen ostovoiman heikentyessä on tärkeää, että kaupasta löytyy edullisia jokapäiväisiä arjen tuotteita mutta samalla tarjota myös niitä juhlahetkien erikoisuuksia. On osattava pitää tuotevalikoima monipuolisena ja annettava asiakkaille mahdollisuus valita itselleen sopivan hintaisia tuotteita.”
”Toivotan sekä vanhat, että uudet asiakkaat tervetulleiksi käymään kaupalla ja kertomaan oman näkemyksensä, mihin suuntaan kauppaa lähdetään kehittämään, jotta se vastaisi asiakkaiden tarpeita.” Markus lupaa, että marraskuun aikana jonkinnäköiset avajaisjuhlat järjestetään.
Kaupan arkea ja aherrusta voi seurata K-Supermarket Eväskontin Facebook-sivuilta. ”Sieltä voi seurata kaupan kuulumisia ja tarjouksia. Varmasti aktivoidumme myös muitten sosiaalisten medioitten kanavilla, missä on helppo seurata kaupan arkea ja uutisointia.”
Vastuullisuusasiat on K-Supermarket Eväskontissa jo hyvällä mallilla. Kauppaan on tehty äskettäin laaja remontti, jossa kaupan kylmäjärjestelmät on vaihdettu energiatehokkaiksi ja nykyaikaisiksi. Muutenkin vastuullisuustoimet kuuluvat kaupan jokapäiväiseen työhön. ”Marko ja Anu on kehittäneet kauppaa määrätietoisesti eteenpäin ja modernisoineet kauppaa vastamaan nykypäivän trendejä; kauppa on siis käytännössä remontoitu lattiasta kattoon”, kiittelee Markus.
Markus on aloittanut kaupan alan uransa K-Supermarket Mesikassa Rantakylässä. ”Siellä sain kipinän lähteä tavoittelemaan lisää haasteita ja kehittämään itseäni. Sitten siirryin kauppiasvaihdoksen mukana K-Supermarket Eväskonttiin. Tuona aikana aloitin myös oman kauppiasvalmennukseni Markon ja Anun huomassa. Valmistumisen jälkeen sain kauppapaikakseni K-Market Marjuskan Heinävaarassa. Vuodet opettivat paljon ja sain paljon korvaamattomia neuvoja eläköityneitä kauppiailta Markku ja Arja Kareiselta.