Mikko Keski-Hirvi aloitti kauppiasuransa kahdella K-Marketilla Vaasassa

Jaa

Mikko Keski-Hirvi on ottanut syyskuussa luotsatakseen Vaasassa kaksi K-Marketia, K-Market Vaasanpuistikon ja K-Market Kapteeninkadun.

Mikko on iloinen, että pääsi aloittamaan kauppiasuransa tutussa kaupungissa. ”Olen kotoisin Ylistarosta ja lapsena olen viettänyt aikaa Vaasassa. Asun perheeni kanssa nykyään Laihialla, joten työmatka on mukavan lyhyt.”

Molemmista K-Marketeista Mikko on ryhtynyt rakentamaan asiakaskuntansa näköisiä: ”Haluan tarjota asiakkailleni kattavan valikoiman joka osastolle ja uudistan kauppojani, jotta voisin palvella asiakkaitani mahdollisimman hyvin. Asiakastoiveita otan mielihyvin vastaan, joten tulkaa rohkeasti kertomaan, tehdään yhdessä näistä oman kylän kauppoja!” kehottaa Mikko.

Lähes kahden kuukauden kauppiaskokemuksella Mikko toteaa, että kauppiasyrittäjäksi lähtö ei kaduta: ”Ei ole kahta samanlaista päivää ja mieleistä sekä mielekästä tekemistä riittää töissä ollessa joka tunnille.” Kapteeninkadulla kaupan uudistustyöt ovat alkaneet juomaosastolta, missä kaikki kalusteet ovat vaihtuneet uusiin ja valikoimat käyty ajatuksen kanssa läpi.

”Sain eräällä toisella paikkakunnalla asuvalta porukalta toivomuksen, että he haluaisivat ilahduttaa Vaasassa asuvaa opiskelukaveriaan. Hankin heidän tahtomansa tuotteet ja kaveri voi noutaa ne meiltä sanomalla kassalla taikasanan. Odotamme jännityksellä hänen käyntiään meillä hetkellä millä hyvänsä”, kertoo Mikko poikkeuksellisemmasta asiakaspalvelutilanteesta.

Mikolle on erityisen tärkeää pitää henkilökunnan hyvinvoinnista huolta. ”Tänä päivänä on ensiarvoisen tärkeää taata asiakkaille turvallinen asiointi ja henkilökunnalle turvallinen työpaikka.”

Kaupan työt Mikko on aloittanut jo lukion ohessa Vähässäkyrössä. Puolison matkassa hän muutti Jyväskylään ja työskenteli siellä K-Supermarket Länsiväylässä. ”Muutimme sitten takaisin Pohjanmaalle, jonka jälkeen olen työskennellyt K-Market Suvilahdessa Vaasassa ja K-Supermarket Kurikassa.” Mikon puoliso Essi on tällä hetkellä äitiyslomalla ja tulee aikanaan mukaan Mikon rinnalle kaupan työhön.

Mikon perheeseen kuuluvat puoliso Essin lisäksi tyttäret Sointu 8 v., Sanelma 5 v., Selja 3 v. ja Siiri 9 kuukautta. ”Harrastuksiini kuuluvat musiikki ja kunnon gourmet-ruoan laitto. Soitan bassoa ja kitaraa sekä kalastan. Vapaa-ajalla touhuan myös paljon tyttöjen kanssa kaikenlaista.”