Välikankaat K-Market Hyveläntien kauppiaksi Porissa

Jaa

Neste K Siltapuiston kauppiaat Mauri ja Anne Välikangas aloittavat marraskuun lopussa myös K-Market Hyveläntien kauppiaina. K-kauppojen lisäksi Välikankaat toimivat Neste Ulvilan kauppiaina.

Välikankaille tulee Neste K Siltapuistossa ensi kesänä täyteen jo 20 vuotta. Ennen kauppiasuraansa Mauri (55) työskenteli 12 vuoden ajan kenttätehtävissä Finnoil Oy:ssä, Kesoil Oy:ssä ja Neste Markkinointi Oy:ssä.

”Kauppiasurassa kiehtoo jokaisen päivän monipuolisuus. Vastuuta ja vapautta riittää sopivassa suhteessa. K-Market Hyveläntiellä panostamme asiakkaiden toiveita vastaavan valikoiman ja hyvän kokonaispalvelun lisäksi viihtyisyyteen ja siisteyteen”, Mauri sanoo.

K-Market Hyveläntie on toiminut aiemmin niin Ruokavaraston, Siwan kuin Valintatalon brändin alla. Kauppa työllistää kuusi vakituista kaupan ammattilaista. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Välikankaiden perheeseen kuuluvat jo aikuiset pojat Jere ja Henri. Jere työskentelee eri tehtävissä perheyrityksen toimipisteissä ja Henri opiskelee teatterialaa Dublinissa Irlannissa.

Vapaa-ajalla kauppiasparin löytää lenkkipolulta tai luonnosta, ja sydäntä lähellä ovat erityisesti sienestys ja marjastus. Perheeseen kuuluvat myös lemmikkikissat Erno ja Severi.