Petteri Tiilikainen kauppiaaksi K-Market Taavettiin

Jaa

K-Market Taavetti saa uuden kauppiaan elokuussa Petteri Tiilikaisesta, kun kaupan nykyinen kauppias Hermanni Natunen lähtee kauppiaaksi Helsingissä sijaitsevaan K-Supermarket Arabiaan. Tiilikainen aikoo panostaa kaupassaan erityisesti paikallisuuteen, sesonkeihin sekä asiakkaiden toiveisiin pohjautuvaan valikoimaan.

– K-Market Taavetti on ensimmäinen oma kauppani ja tuntuu upealta aloittaa kauppiasura nimenomaan täällä. Kauppa on mahtavassa kunnossa, työntekijöillä on hieno tekemisen meininki ja kanta-asiakkaiden määrä on jatkuvassa kasvussa, iloitsee Tiilikainen.

Lappeenrannan lähiympäristössä ikänsä asunut Tiilikainen on tehnyt koko tähänastisen työuransa kaupan alalla ja toiminut vajaat parikymmentä vuotta muun muassa Dressmann Oy:ssä myymäläpäällikkönä. Kauppiasvalmennuksen hän suoritti K-Supermarket Rakuunassa Lappeenrannassa.

– Tulen panostamaan erityisesti paikallisuuteen ja sesonkeihin sekä tuomaan valikoimiin ohessa myös kiinnostavia erikoisuuksia maailman ruokamarkkinoilta. Tuoretuotteet kuten hevi- ja leipä, ovat erityisen huolenpidon kohteena, ja niissä tulen kokeilemaan myös erilaisia uutuuksia, Tiilikainen jatkaa. 

Asiakkailtaan Tiilikainen toivoo rohkeaa lähestymistä ja toiveiden esittämistä.

– Taavetti vaikuttaa pirteältä ja virkeältä paikkakunnalta, jossa asukkaat puhaltavat yhteen hiileen ja yhteisöllisyys on käsin kosketeltavissa. Lupaan tehdä parhaani, että K-Market Taavetista tulee asiakkaittensa näköinen, hyvän fiiliksen kyläkauppa, Tiilikainen summaa.