Tia ja Mikk Põdramägi kauppiaksi Ylöjärven K-Supermarket Linkkiin ja K-Market Vuorentaustaan

Jaa

Tia ja Mikk Põdramägi aloittavat Ylöjärvellä maaliskuun puolessa välissä sekä K-Supermarket Linkin ja K-Market Vuorentaustan kauppiaina.

Tia ja Mikk kertovat, että tunnelmat ovat odottavan jännittävät. Ylöjärvi on heille uusi tuttavuus vaikka he ovat siellä useasti vierailleetkin ja kaupatkin ovat entuudestaan tuttuja.

”Haluamme ensin lähteä tutustumaan rauhallisesti asiakkaisiimme ja henkilökuntaamme. Kuunnellaan heidän toiveitaan ja odotuksiaan, ja niiden pohjalta alamme kehittämään kauppojamme asiakkaiden toiveiden mukaisiksi”, listaavat Põdramäet. ”Rakennamme yhdessä laadukkaat ruokakaupat, joissa asiakaskokemus ja -palvelu ovat tärkeässä roolissa. Panostamme lähiruokaan ja paikallisten tuotteiden saatavuuteen.”

K-Supermarket Linkissä ja K-Market Vuorentaustassa vastuullisuus on osa arkea ja jokapäiväistä toimintaa. ”Erityisen tärkeänä pidämme henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtimisen. Poikkeusajat ovat entisestään korostaneet kauppiaan vastuuta siitä, että kaupassa on turvallista asioida ja työskennellä. Tarjoamme myös nuorille mahdollisuutta tutustua työelämään ja opiskelijoille työssäoppimispaikkoja”, Tia kertoo.

Ylöjärvelle Põdramäet tulevat Mäntästä, missä he ovat toimineet kolmen K-Marketin kauppiaina. Tia on siirtynyt kaupan maailmaan ravintola-alalta: ensin työntekijäksi K-Supermarket Länsiporttiin Tesomalla, ja ensimmäisen oman kauppapaikkansa hän otti vastaan vuonna 2013 Mäntän K-Market Ruokapaletista. Mikk on muuttanut Virosta Suomeen seitsemän vuotta sitten ja on ollut kaupan työssä puolisonsa rinnalla jo yli neljä vuotta. Virossa Mikk on työskennellyt liikunnanopettajana.

Põdramägien uusperheeseen kuuluvat Tian kolme ja Mikkin kaksi lasta sekä kaksi pientä koiraa. Vapaa-aika kuluu mieluiten mökillä rentoutumassa mutta aina, kun aikaa vain jää työnteolta, niin liikunta eri muodoissaan on tämän aktiivisen pariskunnan listalla. Lasten kanssa ulkoilu, luonnossa liikkuminen ja salitreenit. Mikk osallistuu lasten lentopalloharrastuksiin viikoittain, hän on sitä itsekin aikaisemmin aktiivisesti harrastanut. Tian ja Mikkin yhteinen harrastus on tanssiminen ja toiveena on uudestaan päästä sitä harrastamaan, kun mahdollisuudet ovat Ylöjärvellä lähellä.