”Viiden jälkeen aamulla menen kaupalle ovia aukomaan, kun Keskon kuorma tulee ja samoin siivooja tulee aikaisin. Ja jos lunta on pyryttänyt yön aikana, niin lumitöitä teen aamusta”, Veikko Leinonen kertoo.
Vuonna 1923 syntynyt Veikko Leinonen on Suomen vanhin yhä toimiva K-kauppias. Aktiivinen ote työelämään ei ole kirvonnut, vaikka ikää on mittarissa yli 90 vuotta.
”Ei kaupassa olo ole enää ihan niin täysipäiväistä kuin ennen. Kuntoa on kuitenkin ollut sen verran, että vielä pystyy kaupalla työskentelemään ja näkeehän siellä jonkun tutunkin päivittäin. Minä olen sillä kannalla, että kun tekee jotain kykyjensä mukaan, niin se on parasta terveydenhuoltoa”, Leinonen neuvoo.
Sota muutti suunnitelmat
Leinosen suku on pitänyt kauppaa Ristijärvellä vuodesta 1938 lähtien. Ja jatkoakin seuraa, sillä liikkeessä työskentelee tällä hetkellä sukua kolmessa polvessa. Vuosikymmenten ajan Veikko Leinosen rinnalla on puurtanut Anna-Liisa-vaimo. Vuonna 1947 alkanut yhteinen taival jatkuu yhä kotosalla.
Alun perin Leinonen ei suunnitellut kauppiaan uraa, mutta sota muutti suunnitelmat. ”Itsellä oli alun perin ajatuksena lähteä metsäalalle töihin ja olin ollut koulujen loma-aikoina harjoittelemassa alaa. Sota sitten muutti kaiken. Lähdin 17-vuotiaana vapaaehtoiseksi jatkosotaan ja siinä meni neljättä vuotta. Alkuun olimme Itä-Karjalassa, sitten Kannaksella, Maaselässä ja kesäkuun lopulla 1944 meidät siirrettiin Ihantalaan”, kertaa Veikko Leinonen sotavuosiaan.
Kortteja moneen lähtöön
Tänä päivänä Plussa-kortit ovat asiakkaille tuttuja, mutta korttiaikaa elettiin jo sotavuosina. Elintarvikkeiden säännöstely päättyi kokonaisuudessaan vasta 1954, jolloin sokeri ja kahvi vapautuivat.
”Ne olivat toisenlaisia kortteja, kuin nämä nykyiset kortit. Niitä piti leikata, liimata ja lähettää sitten kansanhuollolle tarkastettavaksi. Se oli aivan toisenlaista aikaa”, Leinonen muistelee. Korttiaikaan liittyy myös Leinosen kauppiasuran ainoa käräjäreissu. Kun kolme kappaletta kahvikuponkeja oli kateissa, niin seurasi kutsu Hyrynsalmelle ns. kauppiaskäräjille. Koko pitkä päivä puitiin korttipelin ”laiminlyöntejä”.
”Siellä oli paljon alueen kauppiaita käräjillä. Sattui vielä sillä tavalla, että minun vanha koulukaveri oli siellä auskultoimassa tuomariksi. Mutta ei se tuomiossa näkynyt, isot sakot tuli maksettavaksi”, Veikko muistelee hymyssä suin.
Pidot eivät parane
Kauppiaana olo pienessä kainuulaisessa kunnassa ei ole tänä päivänä ruusuilla tanssimista. Pahimmillaan koko pitäjään on syntynyt vain kaksi uutta lasta vuodessa.
”Parhaimmillaan meitä oli 4000 asukasta, kun nyt on vain 1400. Kaikessahan se tuollainen näkyy. Elinkeinorakenne on myös muuttunut. Kun täällä oli yli 200 maatilaa, niin nyt vain 15 tilalla on karjaa. Ovathan ne selvästi isompia tiloja, mutta väkeä tiloilla asuu vähemmän. Nuori väki lähtee muualle opiskelemaan ja jäävät sille tielle. Kun vanhat kuolee, niin talot autioituvat”, Veikko Leinonen pohtii.
Vuosikymmenten saatossa moni artikkeli on pudonnut pois perinteisen sekatavaraliikkeen valikoimasta.
”Hevostarvikkeita oli vanhoina aikoina valikoimassa kymmeniä eri artikkeleja, niin nyt ei enää ole ainuttakaan. Tämä on kuitenkin yhä sellainen vanhan ajan sekatavarakauppa. Ei ole osattu vielä lähteä valikoimaa karsimaan”, Leinonen arvioi.
Yhteistyö Keskon kanssa alkoi heti Keskon perustamisen jälkeen. Yhteisistä vuosikymmenistä ei pahaa sanottavaa löydy.
”Varsinkin silloin kun Keskolla oli vielä Kajaanissa konttori, niin siellä tuli käytyä useastikin. Sitten kun konttori siirtyi Kuopioon, niin yhteydenpito on ollut vähän erilaista. Mutta hyvin yhteistyö on sinnekin asti toiminut.”
Maailma muuttuu
Ympärillä tapahtunut muutos ei ole voinut olla näkymättä myös liikkeen sisällä. Henkilökunnan määrä on pudonnut neljännekseen huippuvuosista ja myymäläautot eivät enää pitäjän syrjäkyliä kierrä.
”Meillä oli parhaimmillaan reilusti yli 20 työntekijää, kun oli kaksi myymäläautoa ja kaksi kuorma-autoakin. Tänään meitä on liikkeessä seitsemän. Olisihan myymäläautoille vielä tarvetta tänäkin päivänä, sillä kaikki eivät pääse perukasta kirkolle asioimaan, mutta kun se ei enää kannata.”
Vaikka teräsvaari yhä edelleen aktiivisesti kaupassa tehtävänsä hoitaa, niin yhdessä suhteessa pallo on jo heitetty nuoremmille.
”Minä en ole niitä tietokonemiehiä. En ole katsonut niitä tarpeelliseksi enää lähteä opettelemaan, vaan nuoremmat saavat opetella. Se kyllä harmittaa, kun ei kirjanpitoon pääse tutustumaan enää entiseen malliin, kun sekin on tietokoneella”, Veikko Leinonen harmittelee.
Kännykkä kotoa toki löytyy. ”On meillä yksi tuolla keittiössä. Mutta minä olen laittanut siitä virrat pois”, puoliso Anna-Liisa Leinonen naurahtaa.
Teksti: Pekka Moliis Kuva: Miska Puumala
