Asiakkaiden ongelmien mestarillinen ratkaisija

Jaa

Mestarimyyjän finaaleissa Tuukka Eemolasta leivottiin ensin Rauta-kisan Mestarimyyjä ja perään vielä K-Mestari. Tuukka nauttii palvelutyöstään ja ratkoo asiakkaiden ongelmia K-Rauta Tourutornissa Jyväskylässä. ”Tykkään kohdata asiakkaat ihmisinä ja haluan ymmärtää heidän laajempia tarpeitaan”, hän kertoo.

Juuasta kotoisin oleva nuorimies päätyi lukion jälkeen isänsä jalanjäljissä silloiseen Rautiaan kesätöihin, ja Naumanen Oy oli hänen hyvä työnantajansa monta kesää. Armeijan jälkeen Tuukka kasvatti myyntitaitojaan myös vakuutusmyyjänä. Liiketalouden opinnoista Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa löytyi juuri sopiva koulutus. ”Ammattikorkeassa olen päässyt laajentamaan osin kantapään kautta oppimaani ruohonjuuritason kokemusta kokonaisuuksien osaamiseksi”, syksyllä valmistuva Tuukka kertoo.

Monitaitoinen sisustusmyyjä

K-Rauta Tourutornissa hän aloitti kesätyöntekijänä sisustusosastolla keväällä 2016. Nyt hän työskentelee sisustusmyyjänä pääasiassa laattojen, mosaiikkien, maalien ja muiden pintakäsittelytuotteiden sekä tapettien ja lattiamateriaalien parissa. Myös puutavara, lvi-tuotteet ja -tarvikkeet ovat varsin tuttuja. Tuukan työnkuvaan kuuluu kaikkea mahdollista.  ”Rautia-aikoina opin tekemään koko ympyrän tavaran tilaamisesta kassatoimintoihin ja työkavereiden tuuraaminen onnistuu nytkin.”

Työssä palkitsevinta on Tuukan mielestä asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen. Parhaimmillaan asiakkaan voi yllättää osaamisellaan. Tourutornissa kaikilla on yhteinen tahto saada kauppaa syntymään ja iloita yhteisistä onnistumisista. Osaavilta työkaverereilta oppii tietoja ja taitoja.

”Tuotetietous ja työtavat ovat hallussa, ja kaupanteon yhteydessä jaamme osaamistamme asiakkaille. Yritämme olla niin helppo kauppa, ettei asiakkaiden tarvitse muualla asioida – tai ainakin heille tulee siellä toivottavasti fiilis, että kyllä Tourutornissa oli mukavampaa, menenpä ensi kerralla sinne!”

Mestarimyyjä on kiva tapa opiskella

”En tuntenut Mestarimyyjäkoulutusta tarkemmin, mutta ajattelin sen tukevan opintojani ja auttavan pysymään ajan hermolla. Opiskelin omalla ajalla ja pidin aika matalaa profiilia. Vasta finaalivaiheeseen päästyäni paljastin työkavereille, mitä on tullut tehtyä”, Tuukka kertoo.

”Mestarimyyjä on kiva ja helppo tapa opiskella. Tulee mukava kutina, kun näkee koko ajan oman sijoituksensa. Ja finaali oli mahtava matka. Osaan Raudan finaaliporukasta on tullut pidettyä sen jälkeenkin yhteyttä, ja juteltavaa riittää, jos satutaan reissatessamme toistemme K-Raudoissa pyörähtämään.”

Tuukka näkee, että hyvä rautakaupan myyjä on asiakasta kuunteleva, ymmärtävä ja ratkaisuja soveltava, mutta osaa myyntitilanteessa lyödä kauppaan kiinni. ”Pidän etuna, jos osaa tuoda oman persoonansa esiin ja on asiakkaalle avoin. Hyvä myyjä pitää ammattitaitoaan yllä osallistumalla koulutuksiin tai perehtymällä uusiin julkaisuihin, jotka käsittelevät niin tuotteita kuin kaupan alaa ylipäätään.”

Teksti: Riitta Kilgast

Kuva: Tommi Anttonen