Helppoja kesäeväitä suoraan kaupan keittiöstä

Jaa

Smoothiet kannattaa valmistaa itse – moni kauppa onkin jo tarttunut mahdollisuuteen. Meillä tehty -smoothiet ovat taas yksi uusi tapa tarjota asiakkaille helppo ruokaratkaisu.

Niin pienistä kuin isoistakin K-ruokakaupoista löytyy yhä enemmän kaupan omia välipala- ja ateriaratkaisuja asiakkaan kiirettä helpottamaan. Laadukkaat, valmiit ateriaratkaisut ovat kasvava trendi.

– Meillä tehty -konsepti korostaa kaupan keittiössä tehtyjä ruokaratkaisuja ja vastaa hyvän olon trendiin, joka suosii paikallista tekemistä, tuoreutta ja puhtaita makuja, osastopäällikkö Pauliina Myllynen K-ryhmän Konseptipalveluista kertoo. Kaupan keittiön omat tuotteet ovat myynnissä erillisessä kylmäkalusteessa kaupan sisäkierrossa, palvelutiskin ohessa, kahvilassa tai Helposti mukaan -alueella.

SMOOTHIE ON ENSIMMÄINEN osa Meillä tehty -konseptin moduuleista. Jos kaupan takatiloissa on valmistukseen sopiva keittiötila, valmistus on ohjeiden avulla helppoa. Blenderi toki tarvitaan, mutta oikeat raaka-aineet ja henkilökunnan innostus riittävät pitkälle. Oikea myyntipakkaus, oikein määritetty myyntiaika sekä tarpeelliset tuotetiedot antavat asiakkaalle mielikuvan laadukkaasta toiminnasta.

Eritoten K-Market-ketjun kaupat valmistelevat jo tulevaa kesäsesonkia tarjoamalla raikkaita smoothieita osana kaupan monipuolista evästarjontaa. Usein vilkkaan liikenteen varrella sijaitsevat marketit täyttävät asiakkaan välipalatarpeet, ja saavat sillä lisämyyntiä. Kesäksi Meillä tehty -konsepti laajenee täytettyjen leipien, lusikoitavien välipalojen sekä salaattien moduuleilla.

NESTE K IMATRAN liikenneasemalla valmistetaan itse vitriinituotteet, sämpylät, patongit ja koko joukko välipalatuotteita. Kokit valmistavat tuotteet Koon keittiössä, oman keittiön reseptien mukaan.

– Viehän niiden valmistus oman aikansa, mutta oikeat välineet ja oikea työrytmiikka auttavat, kauppias Anna-Liisa Arminen kertoo. Henkilökunta on ottanut uudet tuotteet ja uuden tekemisen erittäin positiivisesti vastaan.

Ravintolan puolella omatekoiset smoothiet ja hedelmäpalakupit tarjotaan vitriinistä, kaupassa smoothiet myydään viileästä myymäläkalusteesta.

Smoothiemyynti on Armisen mukaan kehittynyt liikenneasemalla tasaisesti, ja varsinkin kevät ja kesä ovat niille hyviä myyntisesonkeja. Moni asiakas ilahtuu löytäessään kaupasta tai ravintolasta itse tehtyjä raikkaita ja hedelmäisiä välipalajuomia, henkilökunta saa niistä jatkuvasti hyvää palautetta.

– Autoilevat asiakkaat ostavat smoothien mukaan. Meidän lähellä on iso liikuntakeskus, joten urheilijatkin ovat yksi ostajakunta.

KAUPPIAS ARMINEN suosittelee smoothien valmistamista muillekin liikenneasemille. – Valmistaminen on nopeaa ja helppoa. Ravintolassa pystymme hyödyntämään kaupan hevivalikoimaa. Tuotteet myös raikastavat ja tuovat väriä ravintolan vitriiniin, hän perustelee.

Suunnitelmissa onkin laajentaa smoothievalikoimaa.

Teksti: Riitta Kilgast

Kuva: Ari Nakari

 

Lue Kehittyvästä kaupasta 4/2019, miten smoothie-kesään valmistaudutaan K-Market Torikeskuksessa Jyväskylässä