Itäpoijun tiikerinloikka

Jaa

K-Supermarket Itäpoiju Uudessakaupungissa on vahvassa nosteessa ja myynti on lyhyessä ajassa kasvanut reippaasti. Kirsikaksi kakun päälle tipahtivat Volvo-Automotiven tuhannet työpaikat. Kaupassa on nyt laajennusremontti meneillään.

Kauppiaspari Jari ja Elina Lehdon ympyrä sulkeutui, kun he palasivat ensimmäiseen kauppapaikkaansa Uuteenkaupunkiin. Välissä he johtivat K-Citymarketia Tampereella sekä K-Supermarketeja Turussa ja Naantalissa. ”Aloitimme Itäpoijussa puoli vuotta sitten ja laskin juuri, että myynnin kehitys on 19,87 prosenttia. Keskiostos on meillä Varsinais-Suomen suurin”, Jari Lehto kehaisee. Myynnin kirittämisestä Lehdoilla on kokemusta jo K-Supermarket Ellenistä, jossa myynti kaksinkertaistui seitsemässä vuodessa.

Jatkuvaa zoomausta asiakkaaseen

Hyvään kasvuun, Lehdon sanoin tiikerinloikkiin, on päästy uutteralla toiminnan kehittämisellä ja jatkuvalla zoomauksella asiakkaaseen. Iso merkitys on omalla liha-, kala-, leipä- ja hevitarjonnalla sekä ahkeralla omalla markkinoinnilla. Myös hyvä johtamisjärjestys on tärkeää.

Ensi töikseen Lehdot venyttivät aukioloja klo 22:een. Tavoitteena on tuplata sunnuntaimyynti. Sunnuntaitarjontaa parannetaan mm. purkamalla Keskon lauantaikuormat saman tien; näin tuotteet saadaan heti hyllyihin. Viikonloppuisinkin tehdään omat jauhelihat, paistetaan leivät ja pidetään heviosasto iskussa.

Henkilökunta on lähtenyt hyvin mukaan uusiin aukioloaikoihin. ”Jos viikon myynnistä 70-80 prosenttia tehdään torstain ja sunnuntain välillä, silloin on myös oltava töissä”, kauppias perustelee.

Asiakkaiden toiveisiin reagoidaan nopeasti. Lapsiperheitä kauppiaat ovat onnistuneet houkuttelemaan takaisin Itäpoijuun alennuksilla ja tarjouksilla. Tarjouksia suunnataan ahkerasti kaikille asiakasryhmille, mutta olennaisinta Lehdon mielestä on jatkuva sopivan matala hintataso ja edulliset tuotteet. ”Meillä on tällä hetkellä Suomen matalimmat hinnat”, kauppias mainitsee.

Tuoretta lähikalaa ja -lihaa

Lehtojen esikoinen Jere Lehto, 21, on jo näyttänyt täysverisen kauppiaan hampaansa. Liha- ja kalamestarina sekä tuotteiden hankinnasta vastaavana hän on saanut osastonsa myynnin ripeään kasvuun. Ytimessä on laaja tarjonta, oikeat tuotteet ja sopiva hinnoittelu.

”Olemme myös lisänneet irtolihaa. Ostamme Vehmaalta todella tuoretta lähilihaa; maanantaina on teurastus ja puolikkaat possut ovat meillä jo tiistaina. Muutama sonnikin on otettu, ja riista-aikana tilaamme Taivassalosta hirveä.”

Jere haluaa houkutella nuoria asiakkaita. ”Heidän ehdoton suosikkinsa on ruodoton lohi. Nuoret tykkäävät myös broilerista, jota pidetään jatkuvassa tarjouksessa. Tuote voidaan myydä halvalla, kun se myös ostetaan halvalla”, hän pohtii.

Ruokatrendejä seurataan tarkkaan. Sushin ystäviä hellitään hyvällä tuorekalavalikoimalla sekä raisiolaisen Leroy Sushin valmissusheilla. ”Aluksi oli uskallettava ottaa hävikkiä, mutta nyt menekki on jo kuusikymmentä pakettia viikossa.”

Monipuolinen kalatiski on kunnia-asia rantakaupungin kaupantekijöille. Yhtenä päivänä tuli kannustava asiakaspalaute: ”Lopultakin merikaupunki sai näköisensä tuorekalatiskin.”

Luvut pöytään

Itäpoijussa toteutetaan järjestelmällistä laadunkehittämistä, jossa keskeinen pointti on palaute ja toiminnan suuntaaminen sen mukaan. ”Tämä on jatkuva prosessi”, Jari Lehto toteaa. Hän etsii kauppiaan arvokkainta tietoa, asiakkaan ajatusta, monin tavoin ja työkaluin. Reaaliaikaisesti saadaan näkyviin eri osastojen menekki. Hän kirjaa lukuja ylös, tutkii ja tekee yhteenvetoja.

”Analysointi kannattaa, sillä vain luvut näyttävät totuuden.”

Kaupassa on kahdeksantoista työntekijää, joilla on kauppiaiden mukaan sydän mukana ja jotka paikallisina tuntevat asiakkaat. Elina Lehto on nähnyt, että henkilökunta viihtyy ja ahertaa, kun heillä on riittävästi vastuuta ja luottamusta. ”Toteutan työntekijöiden työvuorotoiveet sataprosenttisesti – tosin odotan myös että minua autetaan, kun tarvitsemme työntekijää yllättäen. Työvuoroja vaihdamme joustavasti.”

Uuteenkaupunkiin muuttaa lisää väkeä töihin. Kun kaupan laajennus loppuvuodesta valmistuu, saadaan 500 neliötä uutta tilaa ja uudet kalusteet. Kasvavan asiakasvirran myötä kilpailukin kiristyy.

Kauppiasperinne jatkuu

Lehtojen kolmesta lapsesta Jere on työskennellyt kaupassa jo kouluajoista ja ryhtyi lukion ja armeijan jälkeen vakituiseksi. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu K-kauppiasvalmennus.

Isä-Jarilla on alalta 40 vuoden kokemus, josta yli 23 vuotta kauppiaana. ”Olen unelma-ammatissani, ja hyvältä tuntuu sekin, että oma lapsi on innostunut tästä.”

Isällä on antaa Jerelle kaksi neuvoa menestykseen: ”Ensimmäinen on nöyryys ja työnteko, ja toinen on nöyryys ja työnteko.”

 

Teksti Sirpa Palokari

Kuvat Jussi Partanen

 

Lue enemmän Itäpoijusta Kehittyvästä Kaupasta nro 4/2017