Kirkkonummella kasvaa rautaisia K-ammattilaisia

Jaa

K-Rauta Kirkkonummen kauppiaalla Martti Halmesmäellä on paitsi intohimo yrittämiseen myös halu tarjota kehittymisen mahdollisuuksia henkilökunnalleen. Niinpä kaupassa on tälläkin hetkellä useita työntekijöitä, jotka opiskelevat työn ohessa joko ammattitutkintoa tai ovat matkalla kauppiasuralle.

Halmesmäki on vahvasti sitä mieltä, että parhaat K-Rauta-kauppiaat tulevat K-Rauta-kaupan lattialta. – On jokaisen K-kauppiaan velvollisuus ja etuoikeus olla aktiivisesti mukana kauppiaskasvatuksessa, hän sanoo.

K-ryhmän kauppiaspolku herätti aikanaan Halmesmäenkin kiinnostuksen yrittäjyyteen. Hän muistelee lämmöllä kauppiasvalmennusaikojaan Espoon K-Rauta Merituulessa Petri Lappalaisen opissa.

– Petri on menestynyt ja loistava kauppias, joka näkee asiat asiakkaan silmin ja on avoin kertomaan kaupan ydinasiat. Hän myös rohkaisi K-kauppiasuralle. Sitäkin tarvittiin.

ASIAKASKUNTA Kirkkonummella on monipuolinen ja kuluttajat tiedostavia. Asiakkaina käy paljon ruotsinkielisiä, joten myös henkilökunnassa on oltava ruotsinkielentaitoisia.

Vaativien asiakkaiden palvelu edellyttää henkilökunnalta vahvaa ammattitaitoa. Punaisena lankana henkilöstöjohtamisessa on luottamus ja usko ihmisiin.

– Haluan antaa kullekin työntekijälle vastuuta riittävästi ja sopivasti kykyihin nähden. Henkilökuntani, joka panostaa erityisesti asiakaspalveluun, on osaavaa, sitoutunutta ja motivoitunutta, Halmesmäki sanoo.

KASVATTAJAKAUPPIAANA tänä vuonna palkittu rautakauppias kannustaa työntekijöitään kohti K-kauppiuutta. Se on kannuste, joka tuo virtaa ja osaamista omaan kauppaankin.

– Pienemmässä kaupassa avainhenkilöt näkevät ja hallitsevat kaikki kaupan toiminnot. K-kauppiasvalmennus on ainutlaatuinen ja tärkeä vaihe ennen lopullisen kauppiasuran aloittamista.

Kaikille työntekijöille kauppiuus ei kuitenkaan ole uratavoite. – Tärkeintä on kauppiaskokelaan oma tahto ja halu hakeutua ja valmentaa itseään vaativalle K-kauppiasuralle, Halmesmäki sano.

Kasvattajakauppianaan roolina on Halmesmäen mielestä ennen kaikkea olla tukena valmennettavalle.

– Autan kokonaiskuvan hahmottamisessa sekä isojen linjojen että yksityiskohtien osalta. Tärkeää on myös asettaa tavoite pidemmälle kuin vain muutaman vuoden päähän sekä ymmärtää ketjuyrittäjänä toimimisen erityispiirteet.

Jo rekrytoinneissa Halmesmäki on kiinnostunut siitä, miten ja missä rekrytoitava näkee itsensä viiden vuoden päästä. Avoimuus ja rehellisuus painottuvat.

Se, että hän kauppiaana mahdollistaa omien työntekijöidensä kehittymisen, on osa isompaa viitekehystä. – Koko elämä on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Tähän liittyy oivallus työn ja elämän merkityksestä.

Teksti on tiivistelmä 24.9. ilmestyvän Kehittyvä kauppa -lehden jutusta.

Lue koko Tanja Ruotsin kirjoittama ja Essi Niskakankaan kuvaama artikkeli lehdestä.