MobilePayn käyttö laajenee K-ruokakaupoissa

Jaa

Suomi on mobiilimaksamisen suosiossa vielä muita Pohjoismaita jäljessä, mutta maksutapa yleistyy meilläkin mukavalla tahdilla. Uusi sysäys on luvassa helmikuun lopussa, kun MobilePay laajenee kaikkiin K-ruokakauppoihin. K-Citymarketeissa on voinut maksaa ostokset MobilePaylla viime syksystä lähtien.

MUUTOS OTTAA AINA  oman aikansa. Kotkan K-Citymarketin kassalla työskentelevä Emmi Kirvesniemi  (kuvassa) muistelee muutaman asiakkaan koettaneen maksaa MobilePaylla ennen maksutavan käyttöönottoa, ja sittemmin lähinnä kaupan oma henkilökunta on maksanut sillä ostoksiaan. Uudet maksutavat sinänsä ovat Kotkassakin suosittuja, ja esimerkiksi Pivoa ja Apple Payta näkee päivittäin.

Tyypillinen mobiilimaksaja ei Kirvesniemen mukaan ole aivan nuorimmasta eikä vanhimmasta päästä. – Meillä venäläisten asiakkaiden keskuudessa mobiilimaksaminen on yleistä, ja moni maksaa ostoksensa puhelimella tai kellolla, hän kertoo.

Kirvesniemi ei koe, että maksutapojen murros olisi muuttanut hänen työtään. Uusista maksutavoista on hyvä olla kärryillä, mutta esimerkiksi teknisiä ongelmia ei lähdetä ratkomaan kassalla, vaan asiakasta ohjeistetaan aina olemaan yhteydessä suoraan palveluntarjoajaan.

MOBILEPAYN KÄYTTÖ lisääntyy K-ryhmässä kertaheitolla helmikuun lopussa, kun maksutapa laajenee myös kaikkiin K-Supermarketeihin ja K-Marketeihin sekä Neste K -liikenneasemille. K-Citymarketeissa ja muiden ketjujen pilottikaupoissa MobilePay on otettu positiivisesti vastaan, kertoo K-ryhmässä maksuratkaisuista vastaava kehitysjohtaja Juha Andelin.

– Liikkeelle on lähdetty pienistä luvuista, mutta nyt mobiilimaksaminen yleistyy K-ryhmässä mukavalla tahdilla. Asiakkaiden kokemukset MobilePaysta ovat olleet hyviä, eikä minulle asti ole päätynyt ainoatakaan negatiivista kommenttia.

MobilePay kertoi vuodenvaihteessa jo 1,2 miljoonan suomalaisen ottaneen palvelun käyttöön. Maksuja sovelluksen kautta tehtiin viime vuonna 620 miljoonan euron edestä, ja käytöstä liki kolmannes oli myymälöissä ja verkkokaupoissa. Kaupoista tehdyissä MobilePay-ostoksissa oli vuoden aikana kasvua 300 prosenttia.

TEKSTI Jaakko Mäntyranta / KUVA Tuuli Koivisto

Lue koko juttu 20.2. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.