Kauppiaat Arttu ja Päivi Heikkilä olivat miettineet jo pidemmän aikaa uusia keinoja, joilla kauppa voi erottua kuluttajia monipuolisesti palvelevana rautakauppana.
He siirtyivät Seinäjoelle syksyllä 2022 juuri, kun korona-ajan myyntipiikki rautakaupoissa oli ohitettu ja yleinen talouden alamäki alkoi. Uuteen tilanteeseen oli sopeuduttava muun muassa työnkuvia laajentamalla ja kauppakohtaista liikeideaa päivittämällä.
– Kukkakauppa on osa tätä prosessia. Halusimme tuoda kauppaamme jotain ihan uutta, erilaista ja elämyksellistä, he kertovat kaupan sisääntulossa sijaitsevaa täysimittaista kukkakauppaa esitellessään.
Värikkäät kimput ja veikeät ruukkukasvit miellyttävät niin viherpeukaloiden kuin remonttireiskojenkin silmää ja tarjoavat virikkeitä sekä sisustamiseen että läheisten muistamiseen. – Juuri äsken kuulin miesasiakkaan huokaisevan helpottuneena ”ai niin, meillähän on hääpäivä tänään”. Se kukkakimppu taisi pelastaa hänen päivänsä, Päivi Heikkilä kuvailee.
Paikallinen kumppani
Kukkakauppiaiksi rautakauppiaat eivät ole silti ryhtyneet. Piha- ja puutarhakukat hoidetaan itse entiseen malliin, mutta sisäkukkien myynnistä vastaa Etelä-Pohjanmaalla useita kukkakauppoja pyörittävä Kimppu Kivaa -perheyritys. Heikkilät tutustuivat yrittäjäsisaruksiin toimiessaan aiemmin Kauhajoen K-Raudan kauppiaina.
Päätös kumppanuudesta tehtiin maaliskuussa, ja avajaisia vietettiin huhtikuun lopussa. K-Rauta tarjoaa tilat ja kassapalvelut, kukkakauppiaat hoitavat kaiken muun lähtien valikoimien laatimisesta ja esillepanoista huolehtimisesta. Hävikkiä ei pääse syntymään, sillä tuoreus on taattu.
Kolmen kuukauden kokemukset keskellä pihakukkien sesonkia ounastelevat menestystä. – Heinäkuun loppuun mennessä on myyty tuhatkunta kimppua ja noin 500 viherkasvia, Arttu Heikkilä tarkistaa.
Myös kesäkauden avajaistapahtuman yhteydessä vietettyjen kukkaosaston avajaisten saavutuksia kelpaa esitellä. – Aiempi yhden päivän myyntitapahtumien ennätys tässä kauppapaikassa kasvoi tuhannesta 1 500:aan.
Tavoitteista tärkein on kasvattaa asiakaskäyntejä. – Haluamme tarjota seinäjokisille uuden syyn asioida ja tulla useamminkin. Kun pääsemme näyttämään, miten hyvin palvelemme, millainen valikoimamme on ja kuinka helppoa meillä on asioida, olemme ensimmäisenä mielessä, kun iso remontti- tai rakennusprojekti tulee ajankohtaiseksi.
Sopii sisustukseen
Viereisellä osastolla työskentelevä sisustuksen ja kodinkalustamisen myyjä Eeva Latva-Koivistokin pohtii, että sisäkasvit sopivat sisustustuotteiden yhteyteen kuin nenä päähän.
– Kun laittaa kotona paikkoja uuteen uskoon vaikkapa maalaamalla tai tapetoimalla, niin mikä olisikaan parempi keino täydentää viihtyisyyttä kuin uudet sisustuskasvit. Tätä täytyykin muistaa tuoda esiin asiakkaiden kanssa jutellessa.
Heikkilät näkevät kukkia ostavan asiakasryhmän houkuttelevana siksikin, että heidän voi olettaa olevan keskimääräistä kiinnostuneempia sisustuksesta ja kodin laitosta. Potentiaali on valtava, sillä kaupungin tällä puolen ei ole kukkakauppaa.
Taantuma koetellut
Seinäjoki tunnetaan yrittäjämyönteisenä Etelä-Pohjanmaan keskuksena. Muuttoliike tuo väkeä naapurikunnista, ja varsinkin kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on huutava pula. Se luo luottamusta tulevaan, mutta juuri nyt rakentaminen on täälläkin jäissä.
– Ei tämä helppoa aikaa ole, mutta katsomme positiivisesti eteenpäin. Kaupungin kasvun ennustetaan jatkuvan, ja kunhan yleinen taloustilanne tästä kohenee, heiluriliike kääntyy varmasti oikeaan suuntaan. Olemme ainoa oikeasti palveleva rautakauppa paikkakunnalla, ja lähikuntien palveluiden kuihtuessa myös logistisille palveluillemme on yhä enemmän kysyntää, Arttu Heikkilä sanoo.
Isojen yritysasiakkaiden toimiessa säästöliekillä kuluttaja-asiakkaiden osuus on parin viime vuoden aikana kasvanut. Sisustamisen ja kodinkalustamisen osastollakin asiakkaita on riittänyt välillä kiireeksi asti.
Loppuvuoden tärkein kehityshanke on projektiasiakasmyynnin kehittäminen. Kauppias Arttu Heikkilä on käynyt myymäläpäälliköidensä kanssa ketjun koulutukset, ja Seinäjoella myymäläpäällikkö Juuso Purola on alkanut suunnitella toimintamallia.
– Omakotitalojen tai mökkien rakentajat, keittiöiden remppaajat ja sisustusmateriaalien uusijat ovat meille kullanarvoisia. Parhaimmillaan yksi projektiasiakas voi tuoda saman verran myyntiä kuin tuhat satunnaiskuluttajan myyntitapahtumaa, Arttu Heikkilä taustoittaa.
Arttu Heikkilä toimi ennen kauppiasuraa myynnin johtotehtävissä talotehtaalla, joten hän tuntee projektimyynnin anatomian kuin omat taskunsa ja tietää sanoa, että kaikki lähtee luottamuksesta ja ensivaikutelmasta.
– Mahtava henkilökuntamme on tässä avainasemassa. Jokaisella on supervoimansa, oma erikoisosaamisensa, joka pitää saada näkyviin. Myyntiprosessin perussääntöjä ei tarvitse keksiä uudelleen – olennaista on tehdä palvelusta tasalaatuista, jotta asiakkaan kokemus on aina yhtä hyvä.
Haluttu harjoittelupaikka
Koska kaupassa työskentelee pitkin vuotta paljon harjoittelijoita ja kesällä kausityöntekijöitä, perehdytyksellä on iso vaikutus asiakaskokemukseen. Siihen on paneuduttu huolellisesti, ja perehdytystiimiin kuuluu työpaikkaohjaajaksi koulutettuja jokaiselta osastolta.
– Olemme itse vastuussa siitä, millaisia työntekijöitä saamme tulevaisuudessa. Perehdytyksen on oltava niin hyvää, että sesonkityöntekijät, harjoittelijat ja tettiläisetkin tuntevat olevansa osa työyhteisöä ja pystyvät nopeasti itsenäiseen työskentelyyn. Tavoitteenamme on mahdollistaa onnistumisen iloa ja tunnetta oman tekemisen merkityksellisyydestä, kauppiaat summaavat.
– Nuorten kanssa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista ja välillä työelämän perustaitoja opetellaan kantapään kautta. Joskus on toki raskastakin, mutta on myös palkitsevaa, kun näkee nuoren onnistuvan, innostuvan ja pääsevän jutun juonesta kiinni, Purola sanoo ja huomauttaa, että jos ei anna tehdä mitään, silloin ei tule virheitä mutta ei saa aikaan mitään muutakaan.
– Minusta on ollut aina mukava tehdä nuorten kanssa hommia ja koittaa näyttää heille esimerkkiä. Iso apuhan heistä on, ei me ilman kausityöntekijöitä pärjättäisi.
Kukkia kotiin
Purolan syksyyn kuuluu myös kolmen kuukauden isyysvapaa. Marraskuisesta isänpäivästä ei taida tulla samanlaista kukkakaupan sesonkia kuin äitienpäivästä, jolloin Purolakin muisti kukilla sekä omaa äitiä että anoppia.
– Sitä olen kyllä suunnitellut, että kuten Eeva sisustusosastolla, niin miksei työvälineosaston palvelutiskilläkin voisi kysellä, milloin on viimeksi tullut vietyä kotiin kukkia. Siellähän moni miesasiakas uusia työvälineitä ostaessaan pähkäilee, miten hankinnan saa selitettyä vaimolle.
Kauppias Arttu Heikkilä tunnistaa heti potentiaalin. – Pitää siis myydä tarpeeksi iso kukkapuska, että akkuporakoneenkin saa sen taakse visusti piiloon.
K-Rauta Seinäjoki
- kauppiaat Arttu ja Päivi Heikkilä (10/2022–), toimivat myös K-Rauta Lapuan kauppiaina
- sijaitsee lähellä keskustaa Joupin kaupallisella alueella
- asiakkaat pääosin seinäjokisia, myös ympäryskunnista tulevat merkittävässä roolissa
- henkilökuntaa kaikkiaan 30, joista osa työskentelee myös Lapualla, ja 10 kausityöntekijää
- myynninjakauma yritys- ja kuluttaja-asiakkaille 50/50
Lue koko juttu 23.8.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.