Osasto muuttuu trendien mukaan

Jaa

– Liikeideamme on, että voitamme myyntiä ja markkinaosuuksia panostamalla houkuttelevaan osastoon ja laajaan valikoimaan, K-Citymarket Tiiriön kauppias Jari Väisänen sanoo.

Juomaosaston katseenvangitsija on kymmenen metriä pitkä akvaario. – Akvaariomme taisi olla ensimmäinen K-Citymarketien uuden myymäläkonseptin mukainen massiivinen kylmätila. Se on toiminut erittäin hyvin. Siitä on helppo ottaa mukaansa pian nautittavaksi ajatellut yksittäiset virvoitusjuoma-, olut- ja erikoisjuomapullot. Esille saadaan laaja valikoima tuotteita, ja kuluttaja päättää, mitä hän hyllyltä poimii, kauppias Jari Väisänen kertoo.

Iso akvaario tuli Tiiriöön vuonna 2019 juomaosaston suuren remontin yhteydessä. Osasto remontoitiin perusteellisesti, mutta sitä muunnellaan jatkossakin joustavasti kuluttajakäyttäytymisen mukaan. Trendit syntyvät ja vaihtuvat entistä nopeammin.

Huomio kiinnittyy leveisiin käytäviin ja avaruuteen. – Tämä on ollut aivan tietoinen valinta. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, kun korona-aikaan on voinut huolehtia hyvin turvaväleistä, osaston vastaava Sami Murtonen kertoo.

Tyylikästä kokonaisvaikutelmaa lisäävät näyttävät hyllynpäädyt sekä pyöreät esittelyhyllyt. Ajankohtaisia tuotteita ja tarjouksia tuodaan esille myös digitaalisten hinnannäyttöjen avulla.

– Liikeideamme on, että voitamme myyntiä ja markkinaosuuksia panostamalla houkuttelevaan osastoon ja laajaan valikoimaan, Väisänen korostaa.

500 neliön osastolla on nyt 3 000 erilaista tuotetta. Osastolla on järjestetty lisää tilaa esimerkiksi erikoisjuomille.

– Hyvinvointijuomat, urheilujuomat ja mikserit ovat meille iso juttu. Sama koskee myös erikoisoluita sekä alkoholittomia oluita, kauppias Jari Väisänen kertoo.

Osastoa hoitava Sami Murtonen mainitsee, että trendit olisi hyvä löytää jo ennen kuin ne iskevät.

– Seuraamme paljon somea. Facebook ja Instagram ovat tärkeitä välineitä myös silloin, kun kerromme asiakkaille tarjonnastamme ja uutuustuotteistamme.

Kesä on erittäin tärkeää aikaa. Sijainti aivan Helsinki- Tampere -moottoritien tuntumassa ja Pälkäneen tien risteyksessä tarkoittaa, että kaupalle poikkeaa paljon mökeilleen matkustavia.

– Meillä käy erityisen paljon asiakkaita, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta. Yritämme pysyä tarkasti perillä myös sikäläisistä juomatrendeistä, Murtonen kertoo. Viime kesänä tämä asiakasryhmä suosi esimerkiksi erikoisoluita sekä hyvinvointijuomia.

 

Teksti Matti Välimäki Kuvat Harri Nurminen