Porin K-Raudassa ollaan valmiina Asuntomessuille

Jaa

Tänä kesänä kannattaa suunnistaa Satakunnan sykkeeseen. K-ryhmäläisten kädenjälki näkyy monessa Porin Asuntomessujen talossa. Kaksi omaa kohdetta – Casa Terde ja Talo Lintula – tarjoavat luksusta lapsiperheelle ja mummolan tunnelmaa lapsenlapsille.

Kauppias Sami Saarikallio hyppäsi messujunaan lennosta. Hän aloitti K-Rauta Satakunnan kauppiaana viime syksynä, jolloin moni asia oli jo lyöty lukkoon. Oma liike tulisi toimimaan yhden messutalon päänäytteilleasettajana. Myös Keskolla on messuilla oma kohteensa.

Haaste ei pelottanut, sillä Saarikalliolla on vahva messutausta. Turussa rauta- ja maatalouskauppiaana ennen toiminut mies kertoo työskennelleensä parinkymmenen vuoden aikana lähes kaikilla Asuntomessuilla. Nyt tutuksi tulivat myös sopimusasiat, kun oma kauppa on näytteilleasettajana.

”Arjessa messuihin valmistautuminen näkyy aikatauluina ja raportointeina. On haasteellista saada hommat tehtyä tiettyyn päivämäärään mennessä oli kelit ja muut olosuhteet mitkä tahansa.”

Rautakaupan asiantuntijat tärkeitä yhteistyökumppaneita

Messutaloalueen nouseminen kaupunkiin on näkynyt K-Rauta Satakunnankadulla tavalla tai toisella joka viikko. Rautakaupan asiantuntijat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita myös valmiin talopaketin valinneille. Messutalojen tulevista asukkaista on tullut asiakkaita, jotka kaipaavat sisustussuunnitteluapua ja tilaavat kalusteita.

Sami Saarikallio toteaa erityisesti messujen yhteydessä huomaavan, mikä arvo on erilaisia koulutuksia saaneilla työntekijöillä. Monella on tekninen koulutus, josta on hyötyä niin myyntityössä kuin messutalojen valmistelussa.

Yhdessä tekemisen meininki

Casa Terdessä Janni Sillanpää on stailannut tulevaa kotiaan yhdessä K-Raudan myyjän Sari Korpusen kanssa.

”Olen saanut vahvistusta omille ideoille ja myös uusia ajatuksia sisustukseen. Messutalolta odotetaan ehkä uusimpia trendejä, mutta Sarin kanssa on lähdetty siitä, mitä minä asiakkaana haluan. Tästä tulee meille koti. Tupakeittiö ja kodin värimaailma ovat juuri sitä mitä hain.”

Messutalon stailauksessa oli paljon tekemistä, kun pikkutavaroitakin haettiin yhdessä. Siinä ei tunnettu työaikoja: tekstiviestit sinkahtelivat aamulla seitsemältä tai illalla yhdeksältä. Janni laskeskelee käyneensä Satakunnankadun liikkeessä kymmeniä kertoja.

Parikymmentä vuotta rautakaupassa työskennelleen Sarin mielestä messutalon stailaus ei juurikaan eroa ihan tavallisesta jokapäiväisestä työstä. Oman työn jäljen tuleminen koko messukansan nähtäväksi ei alan konkaria jännitä.

  • Asuntomessut järjestetään Porissa 6.7.–5.8.2018.
  • Messut ovat avoinna joka päivä klo 10–18. Teemana on asuminen läpi ihmiselämän.
  • Casa Terde on Asuntomessujen kohde numero 30 ja Talo Lintula numero 13.

Kuvassa: Porin Asuntomessut ovat pitäneet K-Rauta Satakunnankadun Jesse Merikannon (vas.), kauppias Sami Saarikallion ja Sari Korpusen kiireisinä  kevään ja alkukesän.

Teksti Virpi Adamsson » Kuvat Jyrki Toivanen

Lue koko juttu 15.6. ilmestyvästä Kehittyvästä Kaupasta.