Tänä kesänä ei helle yllätä

Jaa

Viime kesänä myös Riihimäen K-Raudassa jouduttiin myymään ”ei oota”, kun helle tyhjensi kaupan hyllyt niin ilmalämpöpumppujen kuin muidenkin viilennyslaitteiden osalta. Vielä kysyntäruuhkaa ei ole näkynyt, mutta siihen on jo varauduttu.

Viime kesänä useassa kodissa mietittiin ilmalämpöpumpun hyötyjä. Niissä, joissa pumppu jo oli, ja niissä, joissa sellainen onnistuttiin hankkimaan ennen hyllyjen tyhjentymistä. Muissa sitten vain tuskailtiin.

– Loppuun myytiin myös pöytätuulettimet ja muut viilennyslaitteet. Mutta kyllä ilmalämpöpumppu on ihan omaa luokkaansa, varalämmittimenäkin, Koskinen painottaa. Tehokas ja tasainen viilennys lisäävät asumismukavuutta, lisäksi pumppu poistaa suodattimillaan pölyä ja parantaa huoneilman laatua, myymäläpäällikkö Esa Koskinen kertoo.

TALOUDELLINEN SÄÄSTÖ on toinen hyvä syy hankkia ilmalämpöpumppua. – Kertasijoitus voi tuntua isolta, kun laitteen hinta vaihtelee vajaasta 1 000 eurosta 1 500 euroon, mutta kuukausitasolla viilennyskustannukset liikkuvat enää muutamissa kympeissä, Koskinen muistuttaa.

Pidemmällä aikavälillä ilmalämpöpumppu on ekologinen vaihtoehto: sähkölämmitteisen talon energiankulutus pienenee 30–50 prosentilla. – Kymmenessä vuodessa laite on säästänyt hintansa jo kaksinkertaisesti, Koskinen laskee.

Sekä mukavuutta että säästöä tuovat pumppuun liitettävissä olevat lisälaitteet: Etäohjaimilla voi hallinnoida kännykän kautta kesämökin ilmalämpöpumppua ja säätää siihen 10 asteen ylläpitolämmön. Ennen mökille lähtöä voi etukäteen nostaa mökin lämmön sopivaksi. Lisäksi etäyhteyttä voi liittää Verisuren hälytyssysteemiin.

NYKYISET ILMALÄMPÖPUMPUT toimivat entistä tehokkaammin, entistä kylmemmästä ilmasta ja entistä ympäristöystävällisemmin. Asiakas saa paljon lisähyötyä, muutakin kuin säästöä, Koskinen luettelee. Myyjän asiantuntemusta pumpun ja asunnon yhteentoimivuudesta tarvitaan edelleen.

– Asiakkaan tarpeiden mukaan haetaan aina parasta ratkaisua, hän sanoo. Laitetta ei voi myydä, ellei ostaja pysty kertomaan, kuka valtuutettu asentaja hoitaa asennustyön.

– Usein ilmalämpöpumpun hankkija päätyykin ostamaan asennuksen laitteen mukana. Toki avaimet käteen -periaate nostaa hintaa, mutta on asiakkaalle ehdottomasti helpoin vaihtoehto, Koskinen tietää.

KESÄSESONKI LÄHESTYY. Viime kesä on muistissa. – Olemme varautuneet suuremmilla varastoilla sekä ilmalämpöpumppujen että siirrettävien ilmastointilaitteiden suhteen, diplomikauppias Vesa Hautamäki (kuvassa) kertoo.

– Varsinaista kysyntäruuhkaa ei ole vielä suuremmin näkynyt. Talvella myimme ilmalämpöpumppuja lämmitykseen tavallista enemmän, joten sitä kautta asiakkaat lienevät jo ajatelleet myös tulevaa kesää ja jäähdytystä.

TEKSTI Erja Saarinen / KUVA Eveliina Mustonen

 

Lue koko juttu Kehittyvästä kaupasta 3/2019