”Tästä kaupasta on helppo olla ylpeä”

Jaa

K-Supermarket Lasihytistä on tehty mahdollisimman täydellinen kauppa ”kökkeliläisille”.

Kun henkilökunnalta kyselee, mistä kukin on kaupassa erityisen ylpeä, puhetta alkaa pulputa. On ihanat kauppiaat ja työkaverit, hyvä ryhmähenki, kaikessa tekemisessä oikeanlaiset arvot, ihan huippumukavat asiakkaat, toinen toistaan houkuttelevampia osastoja, paljon paikallisia tuotteita, palveluja jollaisia ei muualta löydy…

KAUPPIAS EKI ZAIEDMANKIN on tyytyväinen. Kesäkuussa Espoon Kauklahdessa avattu kauppa on lähtenyt hyvin käyntiin, kivasti yli budjetin. Jo etukäteen kauppias oli päättänyt, että jotkut toiminnot kaupassa ulkoistetaan paikallisille yrityksille ja omat paukut pistetään tiettyihin tuoteryhmiin ja asiakkaita houkutteleviin erikoisjuttuihin. Kumppaneiksi valittujen yritysten kanssa tehdään luontevasti yhteistyötä, puolin ja toisin.

– Kalakauppaan löytyi puhtaasti paikallinen ratkaisu. Maxin Kalan kalamyymälä on tuossa kaupan sisäänkäynnin vieressä, Zaiedman näyttää. Kaupan omalla palvelutiskillä keskitytään lihaan ja valmisaterioihin – joitain merellisiä valmistuotteitakin on tarjolla.

K-Supermarket Lasihyttiin saatiin 120-vuotiaan kauklahtelaisen Halmeen leipomon jauholeipomo. Kaksi leipuria leipoo asiakkaiden silmien alla kaupassa tuoretta leipää seitsemänä päivänä viikossa.

Eri puolille kauppaa on kehitetty elämyksellisiä alueita ja yksityiskohtia, joilla asiakkaat pysäytetään.

– Juustohuone on äänimaailmaa ja somistusta myöten oma maailmansa. Siellä voi heittäytyä juustojen vietäväksi, tutkimaan paloiteltujen erikoisjuustojen valikoimaa, Zaiedman havainnollistaa.

KAUPAN PIENI KAHVIPAAHTIMO  jopa yllätti kauppiaan.

– Halusimme siirtää kahvikaupan painopistettä arkisesta tarjouskahvista enemmän laatuun ja erikoiskahveihin, mutta mitään megaodotuksia minulla ei paahtimosta ollut, kauppias tunnustaa.

– Kahvikulttuuri on kuitenkin muuttunut, ja papukahvit ovatkin olleet tosi suosittuja.

Helsinkiläinen Six Pot paahtaa minipaahtimossa kahvia pari kertaa viikossa. Myyntipöydällä on paperipusseissa monen sorttisia, hauskasti paikallisestikin nimettyjä kahvipapuja. Niistä asiakas voi kaataa valitsemansa pavut kahvimyllyyn jauhaantumaan.

VIINIBAARI ON YKSI erikoisuuksista. Palvelutiskin päädystä asiakkaat voivat ostaa lasillisen Pirkka-punaviiniä, -valkoviiniä tai -samppanjaa ja istua pöydän ääreen sitä nauttimaan. Arki-iltapäivänäkin asiakkaita istahtaa viinilasilliselle tämän tästä: ystävättäriä, monen ikäisiä pariskuntia, yksittäisiä maistelijoita.

– Hinnoittelimme lasilliset maltillisesti, jotta mahdollisimman monet asiakkaat voivat halutessaan maistaa täällä näitä laatuviinejä, Zaiedman taustoittaa.

Kaikkea kivaa ei rysäytetty avauksessa tarjolle kerralla, vaan uusia juttuja tehdään asiakkaille pikku hiljaa. Nyt elokuussa esimerkiksi avataan sushipiste myymälän etuosaan.

SYMPAATTISUUS, VASTUULLISUUS, YHTEISÖLLISYYS. Siinä arvot, jotka toimivat jokaisen lasihyttiläisen ohjenuorana.

– Toivomme näkyvämme kauppiaina, jotka tuovat kauppaan hyvää fiilistä. Meille kauppa ei voi olla pelkkää raakaa liiketoimintaa, Eki Zaiedman ja Eija Voutilainen korostavat.

– Haluamme ratkaisuillamme tehdä samalla tälle kylällemme ja sen yhteisölle hyviä asioita. Emme voi lähteä vain siitä, mikä juuri nyt meille on hyvää, Zaiedman pohtii.

Vastuullisuus merkitsee edelläkävijyyttä ja eettisiä valintoja ja ratkaisuja.

– Lihassa käytämme jo pahvirasioita, ja lähitoimittajilta saamme suoraan tuoretuotteita, kauppias mainitsee. Sähköautojen latauspistekin jo on, ja kauppias on tiedustellut Ringistä mahdollisuutta saada pihalle kaupan omalla kustannuksella asiakkaille muovinkeräyspiste.

LASIHYTIN HALUTAAN EROTTUVAN. Zaiedman sanoo, että alun räväkällä markkinoinnilla asiakkaat houkuteltiin kauppaan sisään. Nyt yhteinen tehtävä on saada heidät pysymään kehittämällä joka osastolle kiinnostavia ”koukkuja”.

– Kaikessa pitää kuitenkin miettiä, mitkä ovat asiakkaille oikeasti merkityksellisiä asioita ja mitä me voisimme tehdä paremmin.

TEKSTI Riitta Kilgast / KUVAT Mikko Käkelä

 

Lue koko juttu ja K-Supermarket Lasihytin henkilökunnan mietteet 22.8. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.