Uusi konsepti hurmaa asiakkaita

Jaa

K:n uusi, erikokoisiin kauppoihin helposti sovitettava Pizza Romana -konsepti on otettu onnistuneesti käyttöön jo yli 40 K-kaupassa ja Neste K -asemalla. Kyllä maistuu!

K-MARKET RUOTULASSA asiakkaan hurmaavat samat ihanat tuoksut kuin italialaisessa pizzeriassa konsanaan. Asiakas näkee heti aromien lähteet: runsaat, tuoreet, värikkäät ja herkullisen houkuttelevat, lämpimät pizzapalat. Pizza Romana alla scrocchiarella on kaikkien aistien laadukas palapizza ja mainio lisä kaupan lounas- ja nopean syömisen valikoimaan.

Kauppias Marko Keskinen avasi K-Marketin runsaat kymmenen vuotta sitten vammaisille hoiva- ja asumispalveluja tarjoavan Validian kolmen kerrostalon kokonaisuuteen. Vilkkaan Teiskontien toisella puolen on Tampereen yliopistollisen sairaalan laaja alue sekä yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus.

Keskinen lähti syyskuussa 2020 ensimmäisten joukossa kokeilemaan uudenlaista palapizzakonseptia. Pizza Romana alla scrocchiarellan pohjana on erityisen laadukas italialainen hapantaikinajuurilevy. Se sulatetaan myymälässä, päällystetään reseptien mukaisesti – tai oman maun mukaan – tuoreilla, runsailla täytteillä ja paistetaan joko pizzauunissa tai monitoimiuunissa. Jotkut täytteet, kuten tuore rucola, lisätään vasta paiston jälkeen. Valmis pizza leikataan paloiksi, jotka myydään joko lämpötiskistä, lämpösäteilijän alta, lämpölevyjen päältä tai valintatiskistä kylminä tai lämpiminä.

– Kalusteratkaisut ovat totta kai haaste. Meillä kynnystä madalsi se, että ilman pizzauunia pärjää, ja minulla oli tiedossa käytetty, toimiva lämpökaappi. Muuta ei tarvittu.

Keskolta tuli ohjeet, reseptit, valmiit tilauslistat sekä tarvittava koulutus koko henkilökunnalle. – Koulutus oli selkeä ja hyvä, myymäläpäällikkö Jenna Mäkelä kiittelee.

Nyt kaikki kaupassa osaavat tehdä Pizza Romanaa. – Tärkeintä on, että pizzat ovat tasalaatuisia. Huonoja ei laiteta myyntiin, Keskinen kertoo.

ALUKSI TESTAILTIIN, mistä asiakkaat pitäisivät. Pizzalevy oli tarkoitus leikata kuuteen 3,99 euron hintaiseen palaan. Asiakkaat kuitenkin toivoivat pienempiä paloja. Niinpä levystä tehdään K-Market Ruotulassa kahdeksan palaa, joiden hinta on 2,99 euroa.

– Euron hintaero on esimerkiksi opiskelijoille merkittävä, Keskinen painottaa. Mautkin piti saada kohdalleen. Osa asiakkaista ei välitä rucolasta, joten vain puolet pizzalevystä saa vihreän hunnun.

Palaute on ollut positiivista, ja pizzoja on myyty hyvin. Vilkkainta on lounasaikaan klo 10-14. Erityisesti perjantaisin ja lauantaisin asiakkaat haluavat hemmotella itseään pizzaherkulla.

– Ensimmäiset pizzat tehdään valmiiksi lämpökaappiin jo aamuseitsemäksi, kun myymälä arkisin avataan. Silloin tulee heti taksikuskeja ostamaan lämpimän pizzanpalan ja kahvia, Keskinen kertoo.

Päivän mittaan pizzoja tehdään menekin mukaan, etteivät ne joudu seisomaan lämpökaapissa, vaan tuoreus säilyy. Kerrallaan on tarjolla kahta tai kolmea eri lajia. Asiakkaiden lempimaut Ruotulassa ovat neljä juustoa, kana-pekoni-bbq ja tonnikala-katkarapu.

K-CITYMARKET MYYRMÄESSÄ Vantaalla Pizza Romana rakennettiin keskilattialle pääkäytävän varrelle vauhdilla ja ammattitaidolla. Tyytyväisiä ollaan nyt myyntitiskin kummallakin puolella.

Projektia kaupassa vetänyt Krista Hellsten kertoo, että uudelle ruokakonseptille oli valmiina sopiva paikka, entinen leikkelekonsultin tiski, joka ei enää ollut tarkoituksenmukaisessa käytössä.

– Suunnittelimme pizzanmyyntipisteen Keskon myymäläsuunnittelun ja TJT-kalusteen kanssa yhteistyössä. Konseptisuunnittelija Tiina Linna Keskosta oli isona apuna, kun mietimme miten pisteestä saadaan sekä toimiva että myyvä, Hellsten kertaa. Projekti vietiin maaliin nopeasti ja onnistuneesti, ja avajaisia vietettiin tammikuun toisella viikolla.

Tärkeä pointti konseptin valinnassa oli Hellstenin mukaan se, että se on tehty helpoksi oppia. – Ketjunetissä on hyvät opastevideot. Tiina kävi myös opastamassa meitä kädestä pitäen ja oli täällä tukenamme avauspäivänä.

Kaikki tuoretiimissä työskentelevät hallitsevat pizzanteon. Asiakkailta on tullut hurjasti hyvää palautetta, ja kaikenikäiset ovat löytäneet pizzapalat. – Alun pienenä haasteena on ollut myyntitiskin lämpölamppujen ja -pöydän ideaalilämpötilojen löytäminen. Tasapainoa haetaan, ja koko ajan opitaan lisää.

Osa asiakkaista ei aluksi uskaltautunut pizzapisteelle, jos siellä ei näkynyt myyjää. – Teetimmekin sille opasteen, josta asiakkaat näkevät, kuinka toimitaan.

TEKSTI Tuija Heikkilä ja Riitta Kilgast /

KUVAT Olli-Pekka Latvala ja Mikko Käkelä

 

Lue koko juttu 18.3. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta