Toni Pokela valittiin K-kauppiaiden johtoon

Jaa

Kauppias Toni Pokela (43) valittiin K-kauppiasliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi K-kauppiasliiton vuosikokouksessa 9.4.2016. Liiton hallituksen uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin kauppias Jussi Perälä.

Lähes 20 vuotta K-kauppiasyrittäjänä pääkaupunkiseudulla vuodesta 1997 toiminut Toni Pokelan kauppiasura alkoi K-lähikauppa Kastanjan kauppiaana ja vei Helsingin asematunnelin K-market Kotikonnun kautta Espoon K-citymarket Ison Omenan kauppiaaksi vuonna 2001. Tämän vuoden elokuussa hän ottaa luotsattavakseen Ison Omenan K-citymarketin lisäksi myös Matinkylän metroaseman viereen avattavan K-market Omenan.

Pokela on toiminut aktiivisesti useissa K-ryhmän luottamustehtävissä 2000-luvun alusta alkaen, mm. K-kauppiasliiton hallituksen jäsenenä 2008 – 2012. Vuodesta 2012 alkaen hän on ollut Keskon hallituksen jäsen.

Samassa kokouksessa K-kauppiasliiton uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Perälä (45), joka työskentelee kauppiasyrittäjänä Helsingissä K-rauta Oulunkylässä ja K-rauta Express Forumissa yhdessä puolisonsa Minna Perälän kanssa. Jussi Perälä on kauppias viidennessä sukupolvessa, ja hänen kauppiasuransa alkoi Jyväskylässä vuonna 2003. Hän on toiminut useissa K-kauppiasliiton luottamustehtävissä 1990-luvulta alkaen, mm. K-kauppiasliiton hallituksessa 2009 – 2014.

K-kauppiasliiton hallitus 2016

  • Kauppias Toni Pokela, K-citymarket Iso-Omena, Espoo, pj
  • Kauppias Jussi Perälä, K-rauta Oulunkylä, Helsinki, vpj
  • Kauppias Markus Ranne, K-supermarket Hertta, Helsinki
  • Kauppias Tomi Huuho, K-citymarket Klaukkala
  • Kauppias Olli Runokangas, K-market Masurkka, Helsinki                    
  • Kauppias Jari Peltonen, Rautia Malmi, Helsinki
  • Kauppias Merja Karhu, K-rauta Kouvola
  • Diplomikauppias Risto Niklas-Salminen, Intersport Koskikeskus, Tampere
  • Diplomikauppias Jyrki Aalto, Kookenkä Kamppi, Helsinki

Katso kaikki uudet luottamuskauppiaat täältä.