K-kauppiasliitto lahjoitti juhlavuotenaan hyväntekeväisyyteen yhteensä 310 000 euroa. Tuimme omaishoitajien virkistystoimintaa, humanitaarista apua Ukrainaan sekä pitkäaikaista koulutusyhteistyökumppaniamme, Jyväskylän yliopiston kauppatieteellistä tiedekuntaa. Yrittäjän päivänä K-kauppojen saloissa liehuivat juhlan kunniaksi Suomen liput ja kauppiaat julkaisivat sosiaalisessa mediassa tarinoita omasta tai yhteisestä K-kauppojen historiasta.
Vaikka vuodessa oli juhlavaa kimalletta ja pääsimme vihdoinkin tapaamaan toisiamme, se ei ollut kenellekään helppo. Koronan aiheuttamien runsaiden sairauspoissaolojen lisäksi kauppojen liiketoimintaa ravisuttaa helmikuussa alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Siitä seurannut inflaatio, hintojen ja korkojen nousu, energiapula sekä sähkön hinnan moninkertaistuminen ja sähkökatkojen uhka ovat nostaneet kauppojen kustannuksia ja tehneet kuluttajista varovaisia.
Ensi vuosi on uusi ja tuntematon. Meillä on näkyvissä tiettyjä merkkejä tulevasta, mutta aina voi tapahtua jotain yllättävää. Onneksi meillä on ympärillämme vahva K-yhteisö, jonka kanssa pärjäämme niin tyrskyissä kuin tyynessäkin. Olemmehan tehneet niin jo 110 vuotta.
Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja menestystä vuodelle 2023.
Jaana Hertsberg
K-kauppiasliiton toimitusjohtaja