Lapväärtin rautakaupan historia ulottuu 1950-luvulle. Kaupan perustivat nykyisten kauppiaiden, sisarusten Katarina, Marcus ja Martin Rosenbackin isovanhemmat. 90-luvulla kauppa siirtyi kirkonkylältä kasitien varteen, jossa se on vuodesta 2017 kulkenut K-Raudan nimellä.
Kauppiasura ei ollut sisarusten mielessä vielä nuorempana. – Mutta kun sen aika oli, ratkaisu oli helppo, kasvatustieteiden maisteriksi opiskellut Katarina Rosenback kertoo. Hän erikoistui opinnoissaan hallintotieteisiin ja toimi Kiilin kotiseutumuseon toiminnanjohtajana, kun vanhemmat alkoivat puhua kaupan myynnistä.
– Se kuulosti niin väärältä, että palasin kaupalle. Olin toki työskennellyt täällä aiemminkin, nuorempana kesätöissä ja opintojen jälkeen ennen perheen perustamista.
Kaksoset Martin ja Marcus ovat työskennelleet perheyrityksessä koko ikänsä, joskin Marcus väittää tulleensa kolmisenkymmentä vuotta sitten kauppaan töihin vain väliaikaisesti. Hän piipahti Espoossa opiskelemassa puutarhuriksi, mutta palasi pian tuttuihin ympyröihin. Puutarhaa pääsee kuulemma hoitamaan riittävästi suvun kotitalon pihapiirissä.
Martinille kauppa on ollut aina se oma juttu, kauppiasuran mahdollisuutta hän alkoi kuitenkin ajatella vakavammin vasta merkonomiopintojen jälkeen.
– Kun kauppa muutti tänne uuteen paikkaan, olin mukana tekemässä kaikkea, sitten päädyin vastaamaan rakennustarvikkeista ja työkaluista.
Tuloksekas työnjako
Sisarusten työnjako on muodostunut kuin itsestään. – Kukin on alkanut tehdä sitä, mikä on tuntunut mieluisimmalta, Katarina kuvailee ja lohkaisee suorasukaiseen pohjalaiseen tapaan, ettei kaupan pyörittäminen sisarusten kesken toki aina niin hauskaa ole.
– Joskus kuitenkin, hän myöntää. – Onhan siitä apua, kun vastuualueet ovat selkeät. Sen ansiosta pystymme osallistumaan myös myyntiin ja olemaan paljon asiakkaiden parissa.
Myös henkilökunnalle ja asiakkaille kolmen kauppiaan malli on luonteva. – Tulevat sen luo, kuka mistäkin asiasta vastaa.
Ketju valitsi pienen paikkakunnan kaupan vuonna 2019 Vuoden K-Raudaksi, ja viime vuonna tuli kolmas sija. Valintojen perusteina ovat olleet myynnin mittarit, asiakastyytyväisyys ja tuotevalikoiman kehittäminen.
– Nämä tunnustukset ovat yhteisiä henkilökuntamme kanssa. Ilman osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa tällaisia palkintoja ei tulisi, Rosenbackit tähdentävät.

Kuin yhtä perhettä
Viime vuonna kauppa palkittiin myös kokoluokkansa parhaasta henkilöstötyytyväisyydestä. Siihen siivitti hyvä yhteishenki, keskinäinen kemia ja auttavainen asenne.
– Täällä tosiaan tuntuu siltä, että olemme kuin yhtä perhettä. Aamiaisenkin nautimme yhdessä, kahdeksan vuotta sitten kassamyyjäksi ravintola-alalta siirtynyt Hanna Antfolk sanoo. Aamiskäytäntö on perua vuosikymmenten takaa. Katarina muistelee istuneensa kaupan aamiaispöydässä pienestä pitäen. – Aamupalaa on tarjolla jo ennen kuin avaamme kaupan ovet, talvella kokoonnumme kaikki yhteisen pöydän ääreen.
Työpaikalla on viihdytty niin hyvin, että vaihtuvuus on lisääntynyt vasta viime vuosina, kun konkareita on alkanut siirtyä eläkkeelle. Vapautuneisiin tehtäviin on palkattu paikkakunnan nuoria.
– Ja onhan meillä kaikilla vähän vanhemmillakin nuori mieli, Katarina huomauttaa. – Tulemme hyvin juttuun, tiedämme toistemme asiat lasten nimistä alkaen ja huumorikin kukkii, Antfolk vahvistaa.
Tuoteosaamisen Antfolk on hankkinut kollegoilta kysellen ja eri lähteistä selvittäen. Viime vuonna hän suoritti puutarha-alan osatutkinnon. Somea hän seuraa aktiivisesti, jotta pystyy keskustelemaan asiakkaiden kanssa.
– Asiakkailla on mielessään mitä ihmeellisempiä suunnitelmia. He ovat katsoneet kuvia Instagramista, videoita YouTubesta ja niksejä TikTokista. Tietoa on paljon, mutta aika harvoin he ymmärtävät, mitä oikeasti tarvitsevat.
Terassit ja ulkomaalaus kiinnostavat
Lapväärtissä rautakaupan potentiaali löytyy korjausrakentamisesta, sillä muuttoliikenne ohjaa toiseen suuntaan ja rantatontit alkavat olla täysiä. Remontteja tehtiin tänäkin talvena yllättävän paljon.
Kun raskas rakennustavara ei vedä, Martin on ottanut tehtäväkseen saada kaupalle Vuoden paras työkalukauppa -tunnustuksen, missä viime vuonna onnistuikin. – Teen paljon töitä valikoiman eteen, etsin uusia tuotteita ja haen hyvää hintaa. Tarjoukset ovat asiakkaille tärkeitä, ja edullisia tuotteita pitää olla hyvin esillä.
Sisustamisen puolella Katarina odottaa vilkasta maalimyyntiä. – Parina viime vuotena maaleja ei mennyt niin paljoa kuin olisi pitänyt. Jossain kohtaa se tarve tulee.
Kaupalla on varauduttu myös erikoistuotteiden kuten ikkunoiden entisöintiin sopivien pellavamaalien kysynnän kasvuun. – Kristiinankaupungin keskustassa ja koko paikkakunnalla on lukuisia Museoviraston suojelemia taloja, joten entisöintiprojekteja on täällä paljon. Kunnostan itsekin 1910-luvulla rakennettua kunnantalona toiminutta taloa, joka on ulkoapäin suojelukohde. Kun remontti on valmis, siitä tulee meidän koti, Katarina kertoo.
Veneet valmiiksi vesille
Lapväärtin K-Raudassa myydään perinteisten rautakauppatuotteiden lisäksi paljon muutakin, siivousaineista ja vessapapereista kalastustarvikkeisin. – Olemme saaneet pidettyä myynnin tason aika hyvin. Ehkä se johtuu siitä, että meiltä saa kaikkea, Katarina pohtii.
K-Rauta on myynyt alueen mökkiläisille 80-luvulta lähtien myös veneet ja nyttemmin mönkijät ja muut vapaa-ajan pienkoneet sekä kodinkoneista muun muassa jääkaapit ja pesukoneet. Veneiden myynti oli pitkään vahvassa kasvussa, mutta korona-aikana se tyssäsi tavarapulaan. Nyt tavaraa riittää ja uusi kevät on toivoa täynnä. Jo maaliskuussa kauppoja oli tullutkin.
– Hinta on tärkeä, kuten muissakin tuotteissa, mutta niin ovat myös palvelut. Huolehdimme veneet kesällä valmiiksi vesille, ja kauden jälkeen nostamme ne, pesemme ja laitamme talvisäilöön, osa-aluetta hoitava Marcus kertoo.
Kokonaisuutena kauppiaiden odotukset alkavalle sesongille ovat maltilliset mutta luottavaiset. Varmaa on se, että kevään tullen pihat ja puutarhat kutsuvat laittajiaan, ja se tietää asiakasvirtaa.
K-Rauta Lappfjärd / Lapväärtti
- sijaitsee Kristiinankaupungissa Lapväärtin kylässä 8-tien varrella
- kauppiaina sisarukset Katarina, Martin ja Marcus Rosenback
- työllistää 14 henkilöä, kesällä noin 20
- myynnistä 70 % kuluttaja- ja 30 % yritysasiakkailta
- K-Rauta-ketjun Vuoden paras kauppa 2019 ja 3. sija 2023, Paras henkilöstötyytyväisyys kokoluokassaan 2023, valittu myös Suomen parhaaksi työkalukaupaksi
Lue koko juttu 18.4.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.