Kun kutsu käy ”volaamaan”, kaikki tietävät, mitä sillä tarkoitetaan. Rovaniemen K-Raudan kauppiasparin Jenni ja Antti-Jussi Toivosen lanseeraama termi ”vola” tulee sanoista ”voittavaa osaamista ja loistavaa asennetta”. Kaupan arjessa ja ”vola-pisteillä” se muuntautuu myös kysymykseksi: voinko olla avuksi?
Rovaniemen K-Rauta sai K-Rauta-ketjun viime vuoden ”Parhaat myynnin kehittäjät kokoluokittain” -tunnustuksen suurten kauppojen sarjassa. Menestyksen taustalla on innovatiivinen asiakaspalvelukonsepti, volaaminen, jonka kaupan yli 40 vakituista työntekijää on ottanut omakseen ja jonka vaikutukset näkyvät.
Kaupan vahvuudet tuntee myös kauppiasparin poika Elmeri Toivonen, joka aloitti työt kaupalla syksyllä 2023. – Sen lisäksi, että panostamme asiakaspalveluun ja toimimme aina asiakaslähtöisesti, valikoima on laaja ja tavaraa löytyy. Kaupalla on hyvä ilmapiiri ja asiakkaatkin uskaltavat kysyä ja kertoa asioista suoraan. Se on hyvä, koska niin pystymme kehittymään.
Määrätietoisesti kohti parasta
”Määrätietoinen tekeminen kohti täydellistä rautakauppaa.” Näin kauppias Antti-Jussi Toivonen kiteyttää asenteen ja tahtotilan, jolla kaupan toimintaa on viety alusta asti eteenpäin.
– Olemme yrittäneet tehdä kaupasta niin houkuttelevan, että asiakkaat haluavat tulla takaisin. Koska samat tuotteet saa muualtakin, meidän on pitänyt miettiä, miksi ihminen tulisi juuri meille, Antti-Jussi pohjustaa.
– Kaikki lähtee siitä, miten kohtaamme asiakkaan, jotta he haluavat tulla meille toistekin, Jenni lisää.
Toinen kehitysaskel on ollut tuotevalikoiman uudistaminen ja laajentaminen palvelemaan entistäkin paremmin sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita. Vaikka kaikkiin osa-alueisiin panostetaan yhtä pontevasti, voidaan erityisinä vahvuusalueina pitää puutarha-, sisustus- ja rakennuspuolta sekä sesonkikauppaa.
– Joulukausi on täällä todella merkittävä asia, ja varsinkin lyhdyt ovat yllättäneet. Myymme enemmän lyhtyjä kuin Suomessa kukaan, Antti-Jussi vertaa.
Lyhtyjen suosio ei ole sattumaa, vaan tehokkaan markkinoinnin ansiota. Myös piha- ja puutarhapuoli on kasvattanut suosiotaan ja sitä kehitetään edelleen. Ensi kesäksi osasto saa uuden ilmeen.
– On hienoa, että ihmiset ovat löytäneet puutarhaosastomme. Siitä on tullut paljon kiitosta, ja se on meillekin lähellä sydäntä. Kotona ei tarvita puutarhaa, kun kaupalla saa hoitaa sitä, Jenni naurahtaa.
Voiko tällaista ollakaan?
Viimeisen vuoden aikana asiakastyytyväisyys on ollut nousukiidossa. Suosio selittyy sillä, että kaupasta on rakennettu toimiva kokonaisuus – paikka, josta asiakas tietää saavansa sekä tarvitsemansa tuotteet että yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua.
– Useampi asiakas on ihmetellyt, että voiko tällaista myymälää ollakaan Rovaniemellä, Antti-Jussi kertoo.
Ilmiön on huomannut myös vuodesta 2007 Rovaniemen K-Raudassa työskennellyt Henri Nieminen.
– Saamme paljon kehuja asiakaspalvelustamme. Meille jokainen asiakas on yhtä tärkeä – osti hän sitten yhden lampun tai maalit koko taloon, hän havainnollistaa.
Niemisen mielestä nykyisten kauppiaiden toimintamalli on ihan poikkeuksellinen. Tavaraa uskalletaan ottaa rohkeasti varastoon, kauppiaat ovat läsnä kaupan arjessa ja toimivat asiakasrajapinnassa työntekijöiden rinnalla. Hatunnoston arvoista hänen mielestään on myös se, että kauppiaille jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Henkilöstön hyvinvointiin ja yhteishenkeen laitetaan paljon paukkuja. Kaikesta saa puhua, eikä virheitä tarvitse pelätä.
– Lähtökohta on se, että työntekijöillä on hyvä olla. Työstä ei pidä tulla kilpajuoksua, vaan energiaa pitää olla vielä töistä lähtiessä. On myös tärkeää, että asioita tehdään yhdessä. Meillä on oma visiomme siitä, mihin suuntaan kauppaa tulisi kehittää ja haluamme pitää työntekijät ajan tasalla visiostamme, Antti-Jussi ynnää.
Nuorekasta ja freesiä
Visio vuodelle 2024 on kasvaa muuta markkina- ja kilpailukenttää paremmaksi. Se onnistuu samoilla valttikorteilla, jotka ovat tähänkin saakka osoittaneet toimivuutensa: volaamalla ja myymälää kehittämällä.
Edessä häämöttää myös tulevan syksyn jättiremontti, jossa myymälä uudistetaan katosta lattiaan. – Tuoterepertuaari on kasvanut niin paljon, että lisätilaa tarvitaan. Lisäksi aiomme tehdä laattastudion, kauppiaat yllättävät.
Välissä on kuitenkin vilkas kesäsesonki. Kauppiaidenkin mieli virittyy kesäfiiliksiin siinä vaiheessa, kun grillit, paljut ja pihakalusteet, mullat ja lannoitteet alkavat tehdä kauppansa.
”Panostamme nuoriin, koska nuorissa on tulevaisuus.”
Tänä keväänä rekrytointiin ei tarvinnut laittaa paukkuja, koska kaupalle saadaan iso joukko vanhoja tuttuja kesätyöntekijöitä. Kaupan työnantajakuva on muotoutunut niin houkuttelevaksi, että moni haluaa tulla takaisin. Useita entisiä kesätyöntekijöitä on vakinaistettukin. Painopiste on erityisesti nuorissa tekijöissä.
– Panostamme nuoriin, koska heissä on tulevaisuus. Toisaalta työyhteisön kehitys myös vaatii eri-ikäisiä ihmisiä, Antti-Jussi toteaa.
Rovaniemen K-Raudan arki vaikuttaa yhtä ihmisläheiseltä ja juurevalta kuin Lapissa keskimäärin muutenkin.
– Emme kaipaa supermyyjiä, vaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat innostuneita oppimaan ja palvelemaan, jotka tykkäävät tehdä töitä ja haluavat kasvaa osaksi meidän toimintamalliamme, volaa, kauppiaspari ynnää.
K-Rauta Rovaniemi
- Kauppiaina Jenni ja Antti-Jussi Toivonen (2021–)
- Henkilökunta: 40 vakituista työntekijää + noin 10 kesätyöntekijää
- Sijainti Rovaniemen Lampelankadulla
- Slogan: ”Vola – voittavaa osaamista, loistavaa asennetta!” [Voinko olla avuksi?]
- K-Rauta-ketjun Vuoden myynnin kehittäjä 2023 suurten kauppojen sarjassa
Lue koko juttu 24.5.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.