K-Supermarket Jeppiksen kauppias Aki Salminen teki viime syksynä radikaalin ratkaisun. Hän päätti purkaa vanhan sähkösopimuksensa ja siirtyä K-ryhmän yhteisen sähkönhankinnan pariin. Sopimuksen ennenaikaisesta purusta seurasi suuri sopimusrikkomusmaksu, jonka kattamiseksi kauppias myi autonsa.
– En voinut pysyä vanhassa, koska tulevaisuus oli sumua. Pahimmissa ennusteissa sähkö olisi maksanut 40 senttiä kilowattitunnilta. Se olisi ollut tekemätön paikka.
Ratkaisu kannatti. Sähkön hinnannousu ei osunut pahasti, ja säästötoimissa on jatkuvasti neuvottu.
– Omien työkiireiden keskellä ei ole tarvinnut miettiä kaikkea yksin, vaan olemme saaneet avuksi todella laajaa ja käytännöllistä materiaalia.
Tapa ajatella muuttui
Kun panimokaappien lämpötilaa neuvottiin säätämään noin 12 asteeseen, Salmisen reaktio oli, että eihän niin voi toimia! Hän kun oli tottunut tekemään kaikkensa asiakaskokemuksen eteen. Juomien myyminen totuttua lämpimämpänä ei kuitenkaan johtanut asiakaspakoon. Osa panimokaapeista päätettiin ottaa kokonaan pois päältä.
– Ehkä kaksi kanta-asiakasta vitsaili, ettei voikaan juoda heti. Huomasin antaneeni asialle aiemmin liian suuren merkityksen.
Sama koski myymälän valaistusta. Eihän kauppa näyttäisi yhtä hyvältä, jos osa valoista säädetään himmeämmäksi! Taas Jeppiksen kauppias sai todeta olleensa väärässä: asiakkaat eivät huomanneet mitään.
Salmisen koko ajatusmaailma muuttui: paljon säästötoimia voi tehdä ilman euron kuvaa silmissä.
– Sillä, mitä K-ryhmän kaupoissa on tehty sähkönsäästön eteen, on ihan valtava yhteiskunnallinen merkitys. Kotitalouksien lailla kaupoissakin pienistä säästöistä koostuu isoja virtoja.
Paluuta entiseen ei ole
Säästötalkoot muuttivat pysyvästi tapaa toimia nyt ja tulevaisuudessa, Salminen uskoo. Paluuta vanhaan ei ole.
– Kun uusi keskuskoneellinen kalusto tulee ajankohtaiseksi, siirtyvät kaikki kylmästä myytävät juomat todennäköisesti sinne, kauppias suunnittelee.
Hän pitää tärkeänä asenteisiin vaikuttamista. Kaupassa alettiin syksyllä sammuttaa valot tiloista, joissa ei oltu. Kun ne napsauttaa pois päältä aina poistuessaan, oppii ajattelemaan sähkönsäästöä.
Henkilökunta lähti innolla mukaan miettimään, miten olla haaskaamatta energiaa. Salminen kertoo juuri keskustelleensa hevi-osaston hoitajien kanssa, jotka kyselivät, miten tulevana kesänä toimitaan kylmäallasta vaativien tuotteiden kanssa.
– Todettiin, että mennään kaupallisuus edellä ja pidetään kuitenkin energiatehokkuus mielessä. Tulee todella hyvä fiilis, kun näitä toimia tehdään yhdessä.
”Muutosten vaikutuksia energiankulutukseen mietitään nyt yhtä lailla kuin asiakaskokemusta tai myynnin kasvattamista.”
– K-Supermarket Jeppiksen kauppias Aki Salminen
Energiansäästöstä on tullut tärkeä osa päätöksentekoprosessia, kun kaupassa tehdään tuotesijoitteluun ja osastomuutoksiin liittyviä ratkaisuja.
– Niiden vaikutuksia energiankulutukseen mietitään nyt yhtä lailla kuin asiakaskokemusta tai myynnin kasvattamista. Ennen niin ei tehty.
Rutiinit menivät uusiksi
Kun sähkökatkokset uhkasivat, Jeppiksessä tehtiin paljon toimia kulutuspiikkien tasaamiseksi. 120 kilowattitunnin huipputuntikulutus saatiinkin tiputettua 80:een.
Paljon sähköä käyttävät uunit ja grillit olivat ennen yhtä aikaa päällä jo viideltä aamulla. Siitä luovuttiin ja yllättäen kaupassa huomattiin työskentelynkin helpottuvan, kun kaikkea ei tarvitse paistaa samalla kertaa.
– Siitä tuli uusi normaali toimintamalli, joka todettiin työnkin kannalta paremmaksi vaihtoehdoksi.
Puoli viideltä alkavassa vuorossa oli tapana jo availla kylmätiskien yöverhoja. Nyt sovittiin, että verhot pidetään kiinni mahdollisimman pitkään ja ennen kylmätiskillä työskentelyä tehdään muita tehtäviä.
– Pelkällä työrutiinin muutoksella saatiin ihan huikeita säästöjä aikaan ilman, että piti tinkiä tehokkuudesta.
K-Supermarket Jeppiksessä on edelleen meneillään 400 kilowattitunnin tehosäästöt vuorokaudessa.
– Se tekee yksin tässä minun pienessä kaupassani 140 000 kilowattituntia vuodessa – eikä se näy kaupallisuudessa mitenkään.
Lue koko juttu 21.4.2023 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.