Ensikosketuksen kauppaympyröihin Pauli Jaakola sai 15-vuotiaana ilta- ja viikonlopputöissä K-Ratamarketissa Helsingissä, ja jo lukioaikana hän tiesi ryhtyvänsä K-kauppiaaksi.
– Olin jo silloin hyvin yrittäjähenkinen. Jos en jotain osannut, niin varmasti sen opettelin. Siitä on ollut paljon hyötyä kauppiaan työssä, etten koe haasteita haitaksi vaan olen päinvastoin innokas tekemään pitkäjänteisesti työtä niiden voittamiseksi.
Jaakolan kasvattajakauppias toimi aktiivisesti luottamustehtävissä, jolloin henkilökuntakin tottui siihen, että K-kauppiasammatti pitää sisällään myös yhteisten asioiden hoitamista. Kun Jaakola aloitti oman kauppiasuransa Vantaalla K-Market Kastanjassa, hän oli tuota pikaa mukana yhteisiä asioita kehittämässä.
– Olen lähtenyt alusta alkaen mukaan kaikkiin tarjottuihin pilottihankkeisiin. Eivät ne töpselin seinään laittamalla rokkaa, vaan rapaakin roiskuu, mutta myös hyödyt saa ensimmäisten joukossa. Mukanani on kulkenut innostunutta ja osaavaa henkilökuntaa, jonka kanssa tällaisia kehityshankkeita on mahdollista toteuttaa.
Monessa mukana
K-kauppiasliittoon Jaakola tutustui jo ennen kauppiasuraa, kun toimeliaaksi tiedettyä nuorukaista pyydettiin vuonna 1996 mukaan K-Teamin silloiseen aluetoimikuntaan. Siellä pääsi järjestelemään K-väelle erilaisia aktiviteettejä ja tapahtumia. Luottamuskauppiastehtävät alkoivat suunnitteluryhmässä, ja johtokuntatyö K-Market-johtokunnan varajäsenenä 2000-luvun puolivälissä. – Siirryttyäni K-Supermarket-kauppiaaksi minut kutsuttiin ehdokkaaksi ketjun johtokuntaan. Siellä meni vuosi jäsenenä, vuosi varapuheenjohtajana ja kuusi vuotta puheenjohtajana ja sen myötä monissa muissa tehtävissä.
Onnistuminen luottamustehtävissä pohjautuu Jaakolan mukaan siihen, että oma kauppa on kunnossa ja taloudellisesti hallinnassa. – Yhteiset tehtävät vievät aikaa. Ei riitä, että käy kokouksissa. Pitää perehtyä ennakkoaineistoihin ja muihin taustamateriaaleihin sekä käydä aktiivisesti keskusteluja kollegoiden kanssa, jotta saa käsityksen kauppiaiden kannoista ja tunnelmista. Ammatillisesti tämä on toki palkitsevaa, ja onhan se mielekästä olla mukana vaikuttamassa asioiden etenemiseen.
Yhteistyön tekijä
Aiempien toimien kokemukset ja niiden myötä syntyneet verkostot ovat suuressa arvossa kaikkia kauppiaita edustavan K-kauppiasliiton johdossa. Jaakola toimi ennen liiton puheenjohtajuutta yhdeksän vuotta K-ruokakauppiasyhdistyksen hallituksessa, joista puheenjohtajana viisi. Toimialayhdistysten puheenjohtajien tapaan hän oli myös liiton hallituksen jäsen.
Tärkeimmäksi puheenjohtajan rooliksi Jaakola nostaa liiton hallituksen, kaikkien kauppiaiden ja myös liiton toimiston näkemysten kuulemisen. – Asiat hoidetaan faktoihin perustuen, kauppiaita ja sidosryhmiä kuunnellen sekä hyvää K-ryhmän yhteistyön ilmapiiriä ylläpitäen ja kehittäen. Kauppiaiden tunnelmat ja katsaukset käydään läpi joka kokouksessa.
Rauta- ja urheilukauppaa Jaakola uskoo tuntevansa varsin hyvin, sillä toimialoja on tullut seurattua liiton hallituksesta käsin tarkasti ja keskustelut kollegojen kesken ovat antoisia. Jaakola näkee kokemustenvaihdossa ja synergioissa paljon potentiaalia. – Tunnistan sen, että toimialoilla on kullakin omat haasteensa ja suhdannevaikutukset ovat hyvin erilaisia.
Ihmiset ohjaksissa
Moni kauppojen nykyisistä prosesseista valikoimasuosituksista kohdennettuun markkinointiin perustuu tekoälyyn. Millaisia valmiuksia Jaakola toivoo kaupan väen hankkivan tekoälyn käyttöön?
– Tästä ei tarvitse kantaa huolta, sillä me K-ryhmässä hoidamme tämänkin asian yhteistyössä. Tekoäly ui osaksi kaupan toimintaa sitä kautta, että kaupat saavat käyttöönsä nykyaikaiset, uusia ominaisuuksia sisältävät työvälineet, ja niiden käyttöön koulutetaan. Tulevaisuudessa luova tekoäly tuo vielä lukuisia uusia mahdollisuuksia.
Jaakola uskoo tekoälyn pysyvän kuitenkin renkinä ja ihmisten työn arvossaan. – Tekemistä riittää, vain työn luonne muuttuu. Perusrutiineihin kuluu vähemmän aikaa, ja sitä jää enemmän kaupan oman lisävalikoiman ja lisäpalveluiden rakentamiseen. Eivät tekoälyn tekemät suositukset tarkoita, että asiat tapahtuisivat automaattisesti. Lopullisen päätöksen tekee aina ihminen.
Muutoksissa mukana avoimin mielin
Suurimmat muutosvoimat Jaakola löytää juuri nyt kuluttajien ja asiakkaiden käyttäytymisestä ja trendeistä. Hän muistelee, mitä tapahtui, kun kauppiaille kerrottiin EMBA-tutkinnon opintomatkalla New Yorkiin vuonna 2018, miten asiakkaat saivat pikatoimituksina tavarat verkkokaupasta 25 minuutissa kotiin.
– Naureskelimme, ettei yhtälöä saisi ikinä kannattavaksi Suomessa. Nyt K-ryhmän Wolt-yhteistyö on tehnyt sen mahdolliseksi, ja aloitamme palvelun omassa kaupassanikin mahdollisimman pian. Esimerkki osoittaa, että on oltava avoimin mielin ja pystyttävä tarvittaessa muuttamaan jyrkkiäkin mielipiteitään.
K-kauppiuuden jatkuvuudesta Jaakola huolehtii paitsi luottamus- myös kasvattajakauppiaana. – Jo urani alkuvaiheessa kaupoissani työskenteli kauppiasvalmennettavia, ja viime vuosinakin heitä on ollut useita, parhaillaankin kaksi. Annan heille aikaani, käymme asioita ja tehtäviä yhdessä läpi. Haluan antaa panokseni siihen, että uudet kauppiaat saavat hyvät valmiudet.
Senkin Jaakolan opissa omaksuu, että kauppiaan työ ei ole vain ammatti vaan myös elämäntapa. – Tätä työtä täytyy rakastaa, ei muuten jaksa olla käytettävissä 24/7. Omia työtunteja ei voi yrittäjänä oikein laskea, mutta toki myös vapaa-aikaa pitää olla ja lomat täytyy pitää, jotta jaksaminen riittää kaupan hektisessä maailmassa.
Kun on ikänsä työskennellyt kaupassa, suuri osa lähimmistä ystävistä ja tuttavista on samalta alalta. Niin on myös puoliso Mari Kaijanen, joka toimii K-Market-kauppiaana Jätkäsaaressa. – Kun ammatti on molemmille tuttu, ei tarvitse selittää, miksi ajatukset ovat usein työssä ja kaupalla tulee käytyä viikonloppuisinkin. Voimme jutella ajankohtaisista ja sparrata toisiamme, mutta ei kauppa kotona pääaiheena ole.
Pauli Jaakola (50)
- Diplomikauppias, K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja 23.3.2024 alkaen, Kesko Oyj hallituksen jäsen 03/24 alkaen, Vähittäiskaupan Ammattikasvatussäätiön hallituksen puheenjohtaja
- Toimii kauppiaana K-Supermarket Munkissa Helsingissä. Aiemmat kauppapaikat KSM Konala, KSM Ruokaniitty, KM Kaisaniemi ja KM Kastanja.
Lue koko juttu 18.4.2024 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.