”Aloitin kaupan työt jo 16-vuotiaana, mutta parinkymmenen vuoden jälkeen polku kaupan alalla alkoi näyttää liiankin tutulta. Päätin lähteä hakemaan itselleni toista luovaa ammattia, luin parturi-kampaajaksi ja toimin jonkin aikaa yrittäjänä. Sitten tuli lapsia, ja hoitovapaalla keksin suorittaa vielä ammatillisen opettajankoulutuksen.
Korona-ajan alussa mietin, onkohan nyt sittenkään hyvä aika lähteä yksinyrittäjäksi. Kun kauppias Erkki tarjosi minulle vanhaa pestiäni takaisin, päätin palata tuttuun kaupan työhön. Muutaman vuoden poissaolo auttoi taas näkemään metsän puilta, ja palasin työhöni aivan uudenlaisella energialla, sykkeellä ja visiolla. Oli hienoa avata uudestaan tyhjä sivu ja tuntea, että nyt on itsevarmuutta, ammattitaitoa ja näkemystä. Se kantaa hyvin nyt vielä parin vuoden jälkeenkin.
”Mitäs kalamuija?” huusi kerran minulle kaverini, ja lempinimi jäi elämään. Kaupan työhön paluuni jälkeen olen tosin ollut Kalamuija 2.0, vähän kuin terminator! Minut löytää sillä nimellä myös Instagramista. Olen ylpeä työstäni, ja haluan somessa tuoda esiin ammattiylpeyttäni ja -osaamistani. Jos joku nappaa postauksistani itselleen yhdenkin idean, se ei ole minulta pois. Haen Instasta ja TikTokista itsekin paljon inspiraatiota, ja olemme testailleet monia ideoita kaupalla.
”Tuntuu tosi tärkeältä, että olemme saavuttaneet sellaisen luottamuksen, jossa meille uskalletaan puhua melkein kuin perheenjäsenelle.”
Valkeakoski on omanlaisensa keskus Pirkanmaalla. Kauppamme vetää etenkin viikonloppuisin porukkaa aina 60 kilometrin säteeltä. Moni asiakas on erityisen ilahtunut palvelutiskistämme. Kuulostaa kliseeltä, mutta me todellakin elämme mukana asiakkaiden riemuissa ja suruissa. Tuntuu tosi tärkeältä, että olemme saavuttaneet sellaisen luottamuksen, jossa meille uskalletaan puhua melkein kuin perheenjäsenelle. Sama kotoisa lämminhenkisyys läpäisee koko henkilökuntamme.
Olisi väärin kutsua kalaa hankalaksi tuoteryhmäksi, mutta haastava se on. Asiakkaat kaipaavat nyt nopeita ateriaratkaisuja, iisiä arjen helpotusta. Tähän pyrimme vastaamaan. Vaikka raaka-aineet pysyvät samana vuodesta toiseen, pystymme reseptien ja mielikuvien kautta palvelemaan asiakasta yksilöllisesti. Oma suosikkini kotioloissa on graavisuolattu siikafilee. Joskus mennään fine dining -osastolle kampasimpukoineen ja lohirullineen, mutta lapsille ne eivät oikein maistu. He tykkäävät eniten kermaisesta lohikeitosta, ja sitä meillä tehdäänkin harva se viikko.
Joulukaupan suhteen olen toiveikas, kun lohenkin hinta on tullut alaspäin. Silakan saatavuus on kysymysmerkki, mutta ehkäpä asiakkailta löytyy tänä jouluna taas innostusta kokeilla jotain vähän erikoisempaakin.”
LAURA JUSSILA (39) / Palvelutiskin tiiminvetäjä K-Citymarket Valkeakoskella, jonka kauppiaina Erkki ja Terhi Kuivajärvi / työskennellyt kaupan alalla 16-vuotiaasta / markkinoinnin tradenomin ja parturi-kampaajan tutkinnot sekä ammatillisen opettajan pätevyys / ruuhkavuosia elävä kahden lapsen äiti
Lue koko juttu 24.11.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.