– Pitkään säilyvien tuotteiden päiväysten seurantaa on ollut hankala organisoida sujuvasti. Tarkistukset vievät aikaa, virheitä tulee herkästi, ja jos vanhentuneita tuotteita jää myyntiin aiheutuu asiakaspettymyksiä ja hävikkiä. Kun kuulin uudesta työkalusta, näin heti mahdollisuuden, K-Supermarket Linkin kauppias Arto Tuominen kuvailee.
Ylöjärveläiskaupasta tuli ensimmäisiä Päiväyshallinta-sovelluksen käyttöön ottaneita kauppoja, kun myös osastovastaavat tervehtivät uutta työvälinettä toiveikkaina.
– Teollisen osaston vastaava oli suorastaan liikuttunut, kun kerroin mahdollisuudesta helpottaa työtä tällä tavalla. Päiväysyllätysten väheneminen on kaikille tärkeä tavoite, kauppias on huomannut.
Käyttöönotto on sujunut kauppiaan mielestä varsin jouhevasti. Käyttö päätettiin aloittaa teollisista tavararyhmistä, joissa huomio kiinnittyi ensimmäisenä pienpanimojuomiin ja laajan valikoiman gluteenittomien tuotteiden hyllyyn. Kärkijoukossa seurantaan päätyivät hieman yllättäen myös tuorepuolelta juustot.
– Aiemmin koko juusto-osasto tarkistettiin viikoittain ja se vei paljon aikaa. Nyt järjestelmä ohjaa seurantaa. Päivittäin tarkistetaan tietysti lyhyillä päiväyksillä olevat tuotteet kuten mozzarellat ja leipäjuustot, Tuominen kertoo.
Koska sovellusta on ehditty käyttää vasta vajaa kuukausi, hävikin vähenemisestä ei ole vielä dataa, mutta kauppias on vakuuttunut siitä, että kokonaishävikki tulee pitkällä aikavälillä vähenemään. Kaikkein merkittävämpänä hyötynä Tuominen pitää kuitenkin asiakasluottamuksen paranemista.
– Tärkeintä on välttää asiakaspettymykset. Eihän kukaan halua huomata kotona vaikkapa leipomispuuhia aloittaessaan, että vasta ostetussa jauhopussissa on parasta ennen -päiväys parin viikon päässä. On eri asia, jos sellaisen tuotteen ostaa alehyllystä.

Tyytyväistä väkeä myös K-Market Kookosessa
Turun K-Market Kookoksen diplomikauppias Kalle Tähkäaho on ollut tyytyväinen sovellukseen. – Tykkään testata ja kokeilla niin kotikeittiössä kuin kaupallakin. Uusista järjestelmistä on aina ollut hyötyä vähintäänkin alkukankeuden jälkeen.
Tässä tapauksessa aloituskin sujui loppujen lopuksi luontevasti muiden töiden ohessa ja käyttö osoittautui yllättävänkin helpoksi. Näin siitäkin huolimatta, että työmäärä oli suhteellisen iso, sillä päiväyshallintaan päätettiin siirtää lähes kaikki kaupan tuotteet.
– Jaoimme tekemisen eri päiville, ja vaikka valmista oli vasta noin kolmen viikon kuluttua niin tunteja kului maksimissaan vain parikymmentä, prosessista vastannut myymälävastaava Jukka Lehtonen kertoo.
Palkintona uurastuksesta päiväysten tarkistaminen tehostui ja nopeutui. – Kaikkia tuotteita ei teoriassa tarvitse käydä enää hyllyillä yksitellen läpi, koska sovellus ilmoittaa, missä tuotteissa päivämäärä on lähestymässä. Työmäärä toki vaihtelee sen mukaan, kuinka monessa tuotteessa päiväys lähestyy.
Suurimmat hyödyt tulevat Lehtosen ja Tähkäahon mukaan pitkän myyntiajan tuotteissa, joissa sovellus helpottaa reagointia päiväysten lähestyessä.
– Saamme samalla tietoa myös hitaammin kiertävistä tuotteista. Jos tuotteella on päiväystä yhdeksän kuukautta ja sitä meinaa jäädä hävikkiin, niin siinä vaiheessa voi arvioida, onko tuotetta tullut huonolla päiväyksellä vai eikö se ole vain mennyt kaupaksi.
Lue koko juttu 26.5.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.