”Kannustamme toisiamme ja toimimme yrittäjämäisesti”

Jaa

Rauno Pasanen pyörittää Leppävirran kirkon kupeella sijaitsevaa K-Supermarketia samoin opein kuin valmentaa juniorimaalivahteja. Töitä tehdään tiiminä kaveria kannustaen.

Jo parikymmenvuotisen uransa K-kauppiaana Rauno Pasanen aloitti Mikkelin Otavassa, josta tie vei Kuopion, Joensuun ja Sonkajärven kautta Leppävirralle 2,5 vuotta sitten.

– Kaupan tiimin ryhmädynamiikka on parantunut näiden vuosien aikana todella paljon. Teemme yhdessä asioita, kannustamme toinen toisiamme ja toimimme yrittäjämäisesti.

Pasanen pelasi teininä Kuopion Kupsissa jalkapalloa. Lasten harrastukset toivat jalkapallon jälleen hänen elämäänsä. Pasasen elämään jo yksitoista vuotta kuuluneen, Brasiliasta kotoisin olevan puolison Marciane Lopes´in pojan jalkapalloharrastus palautti jalkapallon vahvasti osaksi perheen elämää.

– Jalkapallosta tuli minulle ja poikapuolelle yksi vuorovaikutuksen väline ja oma juttu, sen avulla oli helppo tutustua toisiimme.

Nykyään Pasanen käy Iisalmessa valmentamassa jalkapallomaalivahteja viikonloppuisin kerran, kaksi kuukaudessa.

VALMENTAMISEN TEORIAAN Pasanen on perehtynyt lajiliiton kursseilla. Syksyllä 2019 hän aloitti psyykkisen valmentajan opinnot yksityisellä kurssilla saadakseen lisää eväitä psyykkiseen valmentamiseen. Tutkinto valmistui viime vuoden toukokuussa.

(Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.)

– Huomasin, että samoja oppeja voin hyödyntää kauppiaan työssäni. Molemmissa tärkeitä ovat suunnitelmallisuus, realististen tavoitteiden asettaminen, työmotivaation ylläpito, oikea roolitus ja vuorovaikutustaidot. Eikä pidä unohtaa, kuinka tärkeää on palkitseminen, kun asetetut tavoitteet on saavutettu.

Pasanen on huomannut, että niin fyysisiä, psyykkisiä, teknisiä kuin taktisiakin haasteita kannattaa ratkoa omalla porukalla positiivisina ongelmina. Mieluiten kannattaa keskittyä onnistumisiin, sillä onnistumiset yleensä parantavat itseluottamusta.

– Jos epäonnistumisia tulee futiskentällä tai kaupan arjessa, pitää ajatella, jäävätkö ne epäonnistumisiksi vai saisiko niistä onnistuneita epäonnistumisia, kun asiat käydään läpi analysoiden, opitaan ja mennään eteenpäin.

OLEELLISTA ON, miten porukan hyvä henki näkyy asiakkaille asti. Pasanen sanookin, että kun työpaikalla on kannustava henki, sinne on mukava tulla töihin hyvällä fiiliksellä ja se näkyy myös asiakkaille hymyinä ja tervehdyksinä ja hyvänä kauppakuntona.

– Hyvä henki voi olla suusanallista tai sanatonta. On tärkeää kohdata myös työkaveri kuunnellen. Kun ihmistä kuunnellaan, hän kokee olonsa turvalliseksi hektisessä maailmassa.

Pasanen sanoo, että kaupan työt ovat opittavissa. Se, mitä hän hakee uusissa työntekijöissä, on hyvä palveluasenne.

– On eri asia olla läsnä töissä kuin vain olla töissä. Vuorovaikutustaidot ovat ne, mitä tarvitaan. Kaikki lähtee läsnäolosta ja kohtaamisesta, empatiasta ja siitä, miten ihminen heittäytyy omaan rooliinsa. Ei ole vääriä tunteita tai ajatuksia, mutta pitää tietää, kuinka niitä voi kontrolloida.

Korona-aika on pistänyt toimintatapoja kaupassa uusiksi. Pleksit ovat tulleet kassoille lisäämään turvallisuuden tunnetta, ja kättelyt jäivät historiaan.

– Puhuminen on auttanut ja lujittanut yhteisöllisyyttä, kun tiimi on kokenut uudentyyppistä painetta ja stressiä muuttuvissa poikkeusoloissa. On tässä korona-aikana omaa ja henkilökunnan paineensietokykyä testattu.

NUORTA ENERGIAA kaupassa riittää. Töissä on useita sitoutuneita nuoria. Salla Leskinen (joka kuvassa oikealla, vasemmalla Pinja Saarela) on käynyt Kuopiosta saakka töissä liki vuoden verran. Lukion viimeistä luokkaa käyvä Salla työskentelee henkilöstövuokrausyrityksen kautta.

– Täällä joustetaan ja voin itse sopia sellaiset vuorot, jotka sopivat lukusuunnitelmaani. Ilmapiiri on kannustava ja yhteisöllinen, ja olen osa yhteisöä, vaikka en olekaan vakkarityöntekijä. Kaikilla on halu opettaa minua.

Itse SM-tasolla cheerleadingissä kilpaillut Salla huomaa, miten kauppiaan valmentajatausta näkyy kaupan johtamisessa.

– Rauno vie meitä joukkueena eteenpäin, auttaa kannustamaan toisiamme ja on rento. Osataan heittää läppää, vaikka työt otetaan tosissaan. Kaikki luottavat toisiinsa ja ovat kaikkien kavereita. Hyvä yhteishenki tekee myös sen, että kukaan ei pelkää kysyä toiselta asioita. Rauno pitää itseään meidän kanssamme samalla viivalla, mutta roolit ovat silti selkeät.

– Cheerleadingissa ja kaupan alalla tarvitaan samantyyppistä tiimityötä, sillä ei kukaan selviä kaikista asioista yksinään.

TYÖHYVINVOINTI lähtee kauppias Pasasen kokemuksen mukaan siitä, miten motivoituu tekemään asioita. Asia on jälleen ihan sama niin jalkapallokentällä kuin kaupassakin.

– Lopulta motivoituminen on ihmisen omalla vastuulla, vaikka toinen toistamme kannustaen ja kuunnellen voimme motivoida toisiamme haasteellisten hetkien yli.

TEKSTI JA KUVA Päivi Kapiainen-Heiskanen

 

Lue koko juttu 18.3. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta