Kauppiaat järjestivät silmäniloa vimpeliläisille

Jaa

Huhtikuun puolivälissä moni vimpeliläinen sai äimistellä, kun paikallinen kirkkosilta oli koristeltu sadoin kirkkaankeltaisin narsissein. Tempauksen takaa paljastuivat paikallisen K-Market Vedon kauppiaat Ulla Laakso ja Mari Takala.

– Idea syntyi, kun näin turkulaisen kauppiaskollegan Facebook-päivityksen paikalliselta narsissein koristellulta kävelysillalta. Halusimme ilahduttaa ja tuoda positiivista henkeä vaikean kevään keskelle, joten päätimme toteuttaa saman meillä, Laakso kertoo.

Lupa tempaukseen oli kysytty etukäteen kunnanjohtajalta. Välittömästi koristelun jälkeen Facebookin Vimpeli-sivuilla alkoi kova kuhina ja arvuuttelu, kuka on laittanut sillan koreaksi. K-Marketin väki piti jännitystä yllä seuraavaan aamuun, jolloin teko tunnustettiin kaupan Facebook-sivulla.

Tempaus oli jatkoa K-Market Vedon monille toimille koronaviruskriisin käynnistymisen jälkeen. Esimerkiksi riskiryhmäläisten kotiinkuljetuksia varten kauppa teki toimintasuunnitelman yhdessä kunnan kanssa.

– Olemme saaneet pelkästään positiivista palautetta kauppamme toiminnasta koronakriisin alusta lähtien. Henkilökunta on ollut täysillä mukana, joten meidän on ollut helppoa muuttaa kaupan toimintatapoja, kauppiaat kertovat.

TEKSTI: Jaakko Mäntyranta; KUVA: Ulla Laakso