Yritysasiakkaiden palvelu hallussa

Jaa

K-Rauta Malmin asiakkaista yli 90 prosenttia on yrityksiä. Henkilökunnalta yritysasiakkaiden kanssa toimiminen edellyttää vahvaa sitoutumista. Ja sitähän löytyy.

Keskittyminen yritysasiakaskauppaan on ollut Helsingissä Kehä 1:n ja Lahdenväylän kupeessa toimivan kaupan keskeinen liikeidea alusta pitäen. Nyt yritysasiakkaiden määrä on kivunnut alkuvuosien 50 prosentista 95 prosenttiin.

– Valtakunnallisia ja paikallisia, isoja sekä yhden miehen rakennus- ja remonttiliikkeitä, linjasaneeraus-, maalaus- ja tasoitusfirmoja. Infran rakentajia on vähemmän, kauppias Marko Rinne luettelee.

Asiakaskunta vaikuttaa muun muassa tuotevalikoimien rakentamiseen.

– Valikoimamme ei ole kovin laaja, mutta syvyyttä löytyy sitäkin enemmän, Rinne kertoo.

Tavarat useimmiten toimitetaan perille. Myymälästä lähtee joka päivä jakoon noin satakunta autokuormaa.

Paitsi asiakaskunta, kuljetusten merkitystä vahvistaa myös sijainti pääkaupunkiseudulla. – Täällä matkat määritellään enemmän ajassa kuin kilometreissä. Jos tavaran hakuun hurahtaa kolme tuntia, tulee halvemmaksi antaa homma meille, Rinne sanoo.

Kuljetukset hoituvat pääasiassa ulkopuolisten autoilijoiden kautta. Järjestelyt hoitaa myymälän oma kokopäiväinen ajojärjestelijä, ja kuljetusten etenemistä seurataan autojen gps-laitteen avulla. Ajossa on päivittäin kahdeksan kuorma-autoa, kaksi pakettiautoa ja kolmatta ajaa kiiretilanteissa oma henkilökunta.

Myymälässä on vain parituhatta neliötä, mutta alakerrasta löytyy lähes samankokoinen puolilämmin varasto. Lähes puolet 65 työntekijästä työskentelee noutopihalla ja keräilyssä.

Toimitusten aikajänne on lyhentynyt koko ajan. – Kun aiemmin kysyttiin, riittääkö tällä viikolla, nykyään tilausten ”pitäisi olla jo” perillä,  myymäläpäällikkö Ville Juvakka kertoo.

Myymälä on auki klo 6.30–19, mutta logistista keräilyä tehdään kahdessa vuorossa kello 22:een asti. Ajojärjestelijä aloittaa työt jo neljältä, ja ensimmäiset kuorma-autot tulevat lastaukseen kello 5.30.

MYYNNIN JA PALVELUN kehittäminen on ollut keskeistä koko kaupan olemassaoloajan. – Juuri kun on luullut, ettei asiakasmäärää voi enää lisätä eikä myymälään mahdu lisää tavaraa, on keksitty ja kokeiltu jotain uutta, Juvakka muistelee.

Sellainen on esimerkiksi konttipalvelu: erillinen myyntipiste ilman henkilötyövoimaa.

– Pitkäaikaiselle työmaalle toimitetaan täynnä tavaraa oleva kontti tai kaappi, josta asiakas voi ottaa tarvitsemansa teknisellä lukijalla merkitsemällä. Laskutus ja tavaroiden hallinnointi hoituu meille tulevan lähetteen pohjalta.

Tai täsmätoimitusvarasto, jossa työskentelee kaksi ihmistä.

– Hakkilan osasto on eräänlainen logistiikkavarasto: asiakas tilaa vaikkapa kipsilevyjä ja ikkunoita kerrostalon eri kerroksiin. Ne tulevat varastoomme noin viikkoa ennen toimituspäivää, jolloin ne kootaan rekkaan, joka vie ne perille juuri sovittuun aikaan.

– Tavarat eivät ole meidän, vaan asiakkaan. Me myymme varastointilogistiikan ja kuljetuksen, Juvakka kuvaa. Kysyntää palvelulle on: viime vuonna näin toimitettiin tavaraa lähes 700 kuorma-autollista.

TEKSTI Erja Saarinen / KUVA Jani Laukkanen

Koko jutun voit lukea 22.8. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.